Hiljaisuuden Ystävät ry
Hiljaisuuden Ystävät ry on vaalinut kristillistä spiritualiteettia jo lähes 40 vuoden ajan.
Yhdistys perustettiin vuonna 1986 edistämään ja tekemään hiljaisuuden retriittiä tunnetuksi, organisoimaan ja toteuttamaan retriitinohjaajakoulutusta ja saamaan aikaan retriittikeskuksen.
Nykyisin Hiljaisuuden Ystävät vaalii ja edistää kirkon vanhasta rukoushiljaisuuden perinteestä nousevaa hengellistä elämää monin tavoin. Yhdistys kouluttaa mm. retriitinohjaajia, hengellisiä ohjaajia ja Hiljaisuuden joogan® ohjaajia sekä luontohengellisyyden ja pyhiinvaelluksen taitajia.Yhdessä eri verkostojen kanssa luomme mahdollisuuksia hiljentymiseen, mietiskelyyn ja sisäiseen rukoukseen. Yhdistyksen seuraavan vuoden kursseista kerrotaan kotisivuilla edellisen vuoden elokuusta alkaen.
Viestimme hiljaisuudesta ja rakennamme yhteyttä asiasta kiinnostuneiden kesken myös eri kirkkokunnissa ja kristillisissä yhteisöissä. Toimimme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksen pohjalta ekumeenisessa hengessä. Hiljaisuuden Ystävien arvojen ytimessä on inkarnaatio, kolmiyhteisen Jumalan ihmiseksi tulemisen salaisuus, sekä myötätunto, ilo, yhteisöllisyys ja ystävyys luomakunnan kanssa.
Toiminta-aikanaan yhdistys on kouluttanut yli tuhat retriitinohjaajaa sekä laajan joukon eri alojen kristillisen hengellisyyden ohjaamisen osaajia. Yhdistys tukee retriittiperinnettä koko maassa.
Yhdistyksen sosiaalisen median kanavina toimivat Facebook-sivu ja Facebook-ryhmä sekä Instagram (@hiljaisuudenystavat).
Hiljaisuuden Ystävät vietti 25-vuotisjuhlavuotta v. 2011. Jäsenlehden numero 3/2011 sisältää Seppo Häyrysen ja Tapani Erämajan toteuttaman artikkelin hiljaisuuden liikkeen alkuvaiheista Suomessa. Lehden näköispainosta pääset lukemaan oheisesta painikkeesta.