Avainsana: valo

Hiljaisuuden retriitti – ”valo joka loistaa pimeydessä”

Raision seurakunnan Viherlahden leirikeskuksessa perjantaista 13.11. – sunnuntaihin 15.11.2026. Täysihoidolla, omin lakanoin. Perjantaina majoittuminen alkaa kello 16. ja retriitti päättyy sunnuntaina kello 13.30. Majoittuminen yhden hengen huoneessa, halutessasi voit myös majoittua kaverin kanssa samassa huoneessa. Retriitin hinta Raisiolaiselle 135€ ja muualta tulevalle 175€. Osallistujille lähetetään leirikirje sähköpostitse, tarvittaessa myös paperisena kirjeenä.
Retriittiohjaajat: diakonissa Jaana Pekonen, jaana.pekonen@evl.fi ja pastori Vesa Siltala vesa.siltala@evl.fi

Franciscus Assisilaisen jalanjäljillä – Pysähtymisen retriitti 18.-24.10.2026

31.07.2026
jaakkole
Muu tapahtuma

Hei! Kirsti, Varja ja minä Paula halusimme järjestää tarkasti suunnitellun, viikon mittaisen retriitin Italian Umbriaan. Retriittimme on arjen kiireistä irrottautumiselle: vaeltamiselle, hiljentymiselle, kauneudelle ja rauhallisuudelle.

Franciscus Assisilaisen jalanjäljillä -retrittimme on sinulle, joka pitää luonnosta, kauneudesta, yksinkertaisesta luomuruuasta ja rauhallisuudesta turvallisesti ja täydellä ylläpidolla. Majoittajamme Marjatta on suomalainen luomutilayrittäjä.

Yksi meistä järjestäjistä, Varja asuu alueella. Matkanjärjestäjä Kirstillä on talo Firenzen lähellä, jossa hän asuu osittain. Paula ohjaa kokonaisuuden. Olen harrastanut vaeltamista 25 vuotta, ohjannut Hiljaisuuden joogaa ja retriittejä kuusi vuotta. Osallistujien hyvä palaute on kannustanut jatkamaan ja jakamaan henkistä ja hengellistä hyvää oloa sekä kokonaisvaltaista läsnäoloa.

”Tarvitsen vain vähän ja sitä vähääkin tarvitsen hyvin vähän.” (Pyhä Franciscus)

Ohjelmasta näet viikon rytmityksen.

Kaikki tiedustelut ja ilmoittautuminen: kirsti@shunktanka.fi

https://www.shunktanka.com/

UUSI ALKU – Retriitti vuoden alkuun

Teema: Hidastaminen, sisäinen kirkastuminen ja lempeä suunnanotto uuteen vuoteen.
Ydinajatus: Ei suorituspainetta tai “parempi minä” -lupausta, vaan hiljainen alku, jossa kuulostellaan, mitä sydän kaipaa.

Sisältö:

Ohjattu hiljaisuus ja meditaatiot / rukoushetket

Päiväkirjatyöskentely: “Mitä jätän taakseni – mitä kutsun sisään?”

Syvärentoutusharjoitukset

Messu ja siunauksen hetki vuoden alkuun

Ohjelma:

Perjantai – Saapuminen ja laskeutuminen

17.00–18.00 Saapuminen Wiisalaan, majoittuminen

18.00 Avaussanat ja yhteinen alkuhetki: “Tule sellaisena kuin olet”
– lyhyt johdatus hiljaisuuteen ja retriitin kulkuun. Tarjolla hedelmiä ja pientä purtavaa.

19.00 Hiljentymisharjoitus / rentoutus: “Jätä taaksesi mennyt vuosi”
– ohjattu mielikuvamatka ja hiljainen rukous

20.30 Iltapala

21.30 Iltarukous

Lauantai – Kuuntelun päivä

8.00 Aamun rukoushetki

8.30 Aamiainen

9.30 Ohjattu meditaatiohetki

10.00–12.00 Päiväkirjatyöskentely ja omaa aikaa
– ohjeistuksena: “Mitä jätän taakseni – mitä kutsun sisään?”

12.30 Lounas

14.00 Syvärentoutus – Pyhän tilan levossa

15.30 Iltapäiväkahvit
16.00–17.30 Oma hiljainen aika (esim. kävely metsässä, lepo, kirjoittaminen)
17.30 Päivällinen

18.00–20.00 Sauna

20.30 Iltapala

21.30 Kynttilärukous

Sunnuntai – Siunaus ja uusi suunta

8.00 Messu ja vuoden alkuun siunaus

8.45 Aamiainen

12.00 Lounas – hiljaisuus päättyy

13.00 Kotimatka

Retriitin järjestäjänä Wiisalan Kartano. Ohjaajana toimii pastori ja retriitinohjaaja Emiliana Skoog.

Retriitin hinta uuden vuoden tarjoushintaan 250 € / hlö (sis. täyshoidon). Ilmoittautumiset info@wiisala.fi. Käytännön asioista vastaa Mikael Busck-Nielsen 040 77 33 155 ja retriitistä Emiliana Skoog 044 5300 330. Ilmoitathan ilmoittautumisesi yhteydessä mahdollisista allergioista tai erityisruokavalioista. Retriittikeskuksesta lisätietoja: wiisala.fi.

Joulurauhaa Wiisalassa

Tervetuloa viettämään levollista ja merkityksellistä joulua Wiisalan Kartanoon – hiljaisuuden, luonnon ja perinteen keskelle.

Tämä joulu tarjoaa mahdollisuuden vetäytyä joulun ytimeen: hiljaisuuteen, rauhaan ja valoon. Wiisalan kartanomiljöö, kynttilöiden pehmeä loiste ja talvinen luonto luovat puitteet joululle, joka ei ole kiireinen suoritus vaan levollinen juhla.

Ohjelma rakentuu hiljaisuuden retriitin hengessä. Ohjelma tarjoaa mahdollisuuden yhdessäoloon, hiljentymiseen ja joulun pyhän sanoman kohtaamiseen.

Ohjelma

23.12. – Saapuminen

Saapuminen iltapäivän aikana
Tervetuloglögi ja pieni iltapala tuvassa
Ensitunnelmat hiljaisuudesta, joka jatkuu jouluaaton illalliseen saakka
Iltasauna ja mahdollisuus rauhoittumiseen
Jouluinen iltapala ja rukoushetki

24.12. – Jouluaatto

Aamiainen kartanon ruokasalissa
Joulurauhan julistus
Joulupuuro ja rauhallinen lounas
Mahdollisuus osallistua joulukirkkoon Rantasalmella tai hiljentyä kappelissa
Jouluillallinen perinteisine herkkuineen – hiljaisuus päättyy
Jouluevankeliumi ja joululauluja
Joulusauna ja takkatulen lämpö tuvassa
Mahdollisuus osallistua jouluyön messuun Rantasalmella

25.12. – Joulupäivä

Jouluaamun rukoushetki
Levollinen joulubrunssi
Päätöshetki

Huom. Hiljaisuus alkaa yhteisesti 23.12. illalla ja päättyy jouluaaton illalliseen. Ohjattu hiljaisuus ei vaadi kokemusta retriiteistä – riittää, että tulet omana itsenäsi.

Hinta: 295 € / hlö. Ilmoittautumiset sähköpostitse.

Sisältää: 2 yötä majoitusta (1hh tai 2hh), täysihoito (jouluateriat ja iltapalat), ohjelman mukaiset hetket sekä joulusauna

Wiisala on paikka, jossa hiljaisuus saa puhua, ja jossa joulun sanoma voi hiljalleen avautua levon ja rauhan kautta.

Pääsiäishomilia: Yö päivää kirkkaampi

”Tämä yö palauttaa meidät hetkeen, jossa kaikki merkitykset muuttuvat: Hänen lopustaan tulee meidän alkumme; hänen kuolemastaan meidän elämämme; hänen ylösnousemuksestaan meidän suuri juhlamme.” Kristus nousi kuolleista!

Voit kuunnella pääsiäishomilian (10:01 min) ääneen luettuna myös täältä.

Markus 16:1-8
Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.
Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’” Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.

Kristus nousi kuolleista!
Totisesti nousi!
Kristus nousi kuolleista!
Totisesti nousi!
Kristus nousi kuolleista!
Totisesti nousi!

Tähän iloiseen huutoon me kristityt tänä yönä liitymme.

Tämä on se yö, jona Jumalan kirkkaus karkottaa synnin pimeyden.

Tämä on se yö, jona Jumala vapauttaa Kristukseen uskovat maailman orjuudesta, tempaa heidät synnin syövereistä ja vie heidät armon valtakuntaan.

Tämä on se yö, jona Kristus mursi kuoleman kahleet ja nousi syvyyksistä voittajana.
(Pääsiäisylistyksestä)

Tämä on se yö, joka loistaa valoa, jota pimeys ei ole saanut valtaansa.
Yö päivää kirkkaampi. Yö, jonka merkitys kirkastuu meille vasta vähitellen.

Pyhässä evankeliumissa kuulimme, kuinka tällä yöllä ei ollut todistajia. Aivan kuin luomisen alussa, Jumalan työ tapahtui salassa ja toi maailmalle elämän.

Olemme juuri opetuslasten kanssa todistaneet pitkän pimeän yön, matkan epätoivoon; Getsemanen yön, jossa öinen palvelus suistui raiteiltaan. Iltavirsi jaksettiin vielä laulaa, mutta sitten yksi toisensa jälkeen ei jaksanut valvoa, vaan nukahti, lankesi ja Kristus jäi yksin; aivan yksin; niin yksin, että vielä ristiltäkin hän huusi: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Markus 15:34)

Opetuslasten kiirastorstaina alkanut yö jatkui syvänä ja pimeänä läpi pitkän perjantain kauhun ja katkeran pettymyksen sekä hiljaisen lauantain ankean epätoivon. Ja kuitenkin tämä yö muuttaa kaiken, aluksi kuin huomaamatta ja sitten vähitellen valon levitessä kaikki näyttää tämän yön valossa toiselta. Yö päivää kirkkaampi.

Tästä on kyse päivän evankeliumissamme. Se ei kerro meille tästä yöstä sanoin, joita voitaisiin kuulla ja joilla tämä yö voitaisiin alistaa kriittisen mielen tutkittavaksi. Päin vastoin tämän yön kirkkaus kohtaa haudalle tulevat naiset odottamattomalla tavalla. He eivät löydä Jeesusta, eivät edes kiveä haudan suulta, vaan tämän yön valosta todistavan nuorukaisen.

Kuoleman yö pitää kuitenkin vielä vallassaan tyhjän haudan todistajia: ”Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.” (Markus 16:8) Tämän yön kirkkaus oli saavuttanut heidät, muttei vielä muuttanut heitä. Pelko piti heitä otteessaan. Otti aikansa ennen kuin kuoleman yössä harhailevien silmät tottuivat taivaan valoon, mutta lopulta näin kävi. Muutoin me emme tuntisi naisten todistusta.

Sama pätee muihin opetuslapsiin. Turhaan ei enkeli erikseen kehota viemään sanaa myös Pietarille. Samaan aikaan kun Jeesus tunnusti lopulta ylipapille olevansa Messias, ylistetyn Jumalan Poika, kielsi Pietari edes olleensa tämän seurassa. (Markus 15: 53-72) Tämän yön valossa Pietari saa kuitenkin armon. Häntä kehotetaan muiden opetuslasten tavoin palaamaan Galileaan, mistä Jeesuksen matka kohti Jerusalemia ja ristiä oli alkanut. ”Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.” (Markus 16:7)

Tyhjän haudan evankeliumi kutsuu meitä palaamaan alkuun. Juuri kun kuvittelemme ymmärtävämme kaiken ja tavoittavamme ylösnousseen todellisen sanoman, todistaa tämä yö, että me olemme vasta alussa, etsimässä elävää kuolleiden joukosta, etsimässä ylösnoussutta, joka kulkee meidän edellämme ja on jo meidän keskellämme.

Sanoma rististä ja ylösnousemuksesta ei tyhjene meidän sanoihimme ja selityksiimme. Yö päivää kirkkaampi valaisee meidän pimeytemme ja haastaa meidän selityksemme. Jumala ilmestyy sinne, missä me emme häntä tunne, suurimman pimeyden ja pahuuden keskelle. Ottaa orjan muodon, jakaa kärsivien kivun ja sorrettujen hiljaisuuden, jopa kuoleman, muttei jää sen vangiksi. Lopulta elämä voittaa ja vetää kaikki mukanaan:

Kristus nousi kuolleista.
Kuolemallaan kuoleman voitti.
Ja haudoissa oleville elämän antoi.

Tyhjä hauta todistaa pimeyden päättymisestä. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Siksi me yhä uudelleen laulamme ylistystystä ylösnousseelle Kristukselle, ristiinnaulitulle Herrallemme, Isän ikuiselle Pojalle.

Siksi me joka vuosi palaamme alkuun ja aloitamme alusta: otamme tuhkaristin otsaamme; seuraamme Kristusta kohti kärsimystä ja kuolemaa, seuraamme ja lankeamme. Ja yllättäin, vastoin kaikki odotuksia, liitymme tämän yön juhlintaan, aina aivan kuin ensimmäistä kertaa. Havahdumme yöhön, joka lähettää meidät takaisin alkuun, Jumalan armon lähteille.

Tyhjän haudan evankeliumi on meille kaksoispiste.
Se on kertomus, jonka loppu jää avoimeksi;
kertomus, jonka jatko jää meille;
kertomus, joka kutsuu meitä vastaamaan,
miten otamme vastaan tämän yön omassa elämässämme.

Tämä yö palauttaa meidät hetkeen, jossa kaikki merkitykset muuttuvat:
Hänen lopustaan tulee meidän alkumme;
hänen kuolemastaan meidän elämämme;
hänen ylösnousemuksestaan meidän suuri juhlamme:
Kasteen haudasta armon meri.
Ristinpuusta elämänpuu.
Haudan suusta ikuisen elämän ovi.
Yöstä päivää kirkkaampi.

Enää ei risti todista vain kuolemasta vaan myös ikuisesta elämästä.
Kuoleman ja kauhun todellisuus ei poistu vaan näkyy uudessa valossa.

Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. (Joh. 1:5)

Ristiinnaulittu on ylösnoussut ja ylösnoussut on ristiinnaulittu.
Jumalan armo ei tee tehtyä tekemättömäksi vaan kirkastaa sen.
Meille loistaa yö päivää kirkkaampi.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Lukija Mika K T Pajunen on Hiljaisuuden Ystävät ry:n toiminnanjohtaja, joka ei yleensä itse saarnaa pääsiäisyönä, vaan turvautuu Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarnaan. Pääsiäishomilia on aiemmin julkaistu myös täällä.

Bethelemin tähti

Toivon tämän kertomuksen valosta herättävän sinut jälleen joulun ihmeeseen ja ohjaavan sinut ikuisen Viisauden tielle.

Pieni puinen seimiasetelma värikästä tekstiilitaustaa vasten. Kuvaaja Liina Pajunen.

Tekstin runous

Evankelista Matteuksen kertomus itämaan tietäjistä tai kuninkaista on kuin koko evankeliumi pienoiskoossa. Se on kuin valtavan sinfonian alkusoitto. Se on rakastuneelle sielulle runollinen alku koko elämän pituiselle vaellukselle. Runoilijalla on kyky nähdä asioita, joita me muut pystymme vain sumuverhon läpi aavisteleman. Evankeliumin tietäjät ovatkin enemmän kuin astrologeja tai hullaantuneita visionäärejä. He ovat todellisia runoilijoita, jotka kaukaisen tähden kajo johtaa kirkkaan hehkuvan valon äärelle.

Valo yössä

Ensimmäiseksi kertomuksessa herättää huomion tietäjien ehtymätön halua kulkea eteenpäin väsymättä polte rinnassaan. He ovat levottomia sieluja, jotka osaavat kohottaa katseensa korkeuksiin eivätkä tyydy jokapäiväisen elämän pinnallisuuteen. Heidän tiedonhalunsa ja silmänsä, jotka näkevät näkyväisen maailmamme ohi, häikäisee heidät. He hukuttautuvat tähden loistoon. Se sysää heidät etsimään tuntematonta ja irrottautumaan omasta maailmastaan. Koska he eivät halua kadottaa näkemäänsä merkkiä valosta, he lähtevät itäisiltä mailtaan kohti tuntematonta reittiä ja päämäärää. ”Hän lähti matkaan, vaikka ei tiennyt, minne oli menossa.” (Heb 11:8)

Heidän matkaansa johtaa vain Messiaan salaperäisen tähden valo. Ilmestyskirjan mukaan Kristus on kirkas aamutähti. (Ilm. 2:28, 22:16) Kun Israelin kansa läksi Egyptistä, pilvipatsas johti sitä kohti päämääräänsä. ”Pilvipatsas oli jatkuvasti kansan edellä päivällä ja tulipatsas yöllä” (Ex. 13:21-22). Nyt tähti on tietäjille kosminen luottamuksen ilmaus, joka antaa aavistaa vielä tuntemattoman päämäärän.

Jumala pysyy aina tuntemattomana, vaikka luulisimmekin tuntevamme hänet. Tämä käy ilmi mahtavassa Jerusalemissakin, kun tietäjä saapuvat israelilaisten pyhään kaupunkiin. Tähti katoaa näkyvistä. Itämaan tietäjien on kyseltävä papeilta, kirjanoppineilta ja kaupungin viisailta. Herodeksen ympärille on asettunut hovi, joka on sokaistunut vanhoista pergamenttikääröistä, tieteistä ja uskonnosta. Ne ovat etäännyttäneet heidät kauas elävästä Jumalasta. Herodes ja hänen astrologinsa olivat muodostaneet uuden uskonnon, joka palveli ihmisten itsekkäitä tarpeita. Siksi he huolestuivat kaupunkiin saapuneista matkalaisista ja heidän tavastaan tulkita asioita uudessa valossa.

Mutta tietäjät rakastivat valoa, joka loisti sumupilvien yläpuolella. Jerusalem ei selvästikään voinut olla heidän määränpäänsä. He jatkoivat matkaansa yön pimeydessä. Silloin he riemastuvat huomatessaan, että heidän itäisillä mailla näkemänsä tähti kulki jälleen heidän edessään ja johti heitä.

Valaistumisen paradoksi

Lopulta salaperäinen valo johtaa heidät pieneen syrjäiseen Betlehemiin. Siellä he häikäistyvät ennen kokemattomasta rakkaudesta. Heidän paradoksista hämmentyneet silmänsä aukeavat. ”He näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian”. Tähti, jota he olivat seuranneet taivaalla, oli nyt laskeutunut maahan aivan heidän eteensä. Persoonaton ja kaukainen tähti muuttui pienen lapsen läheiseksi ja ikuiseksi valoksi, joka aiheutti heidän sisällään tulivuoren purkauksen kaltaisen rakkauden tunteen. Itämaan tietäjät olivat nyt saapuneet perille kaikkien vaikeuksien jälkeen. Kuinka monta kertaa he olivatkaan eksyneet, pettyneet ja kadottaneet valon matkansa varrella.

Olemmeko tässä kertomuksessa jo yhtä aikaa sekä seimen että ylösnousemuksen äärellä? Myös pääsiäisenä ihmiset kiiruhtavat Hänen luokseen hyvälle tuoksuvine lahjoineen etsien häntä. Kaikkialla puhuttiin hänestä. ”Minä olen nähnyt Herran” (John. 20:18). Tietäjät kumartuvat maahan heittäytyen hartaiden uskovien tavoin ja antoivat hänelle elämänsä kalleimmat lahjat. Aivan lopuksi tietäjät palaavat kotimaahansa. Voimme ehkä nähdä tässä yhtäläisyyden opetuslapsiin, jotka kulkevat Emmauksen tiellä kohti kotiseutujaan kertoakseen kohtaamisestaan Ylösnousseen kanssa (Luuk. 24:33). Itämaan tietäjät olivat tavallaan myös eläneet ensimmäisen pääsiäisensä ja saaneet astella kohti Jumalan lasten vapautta kohdattuaan seimen lapsen kirkkauden.

Tehkäämme itämaan tietäjien tavoin profeetta Jesajan sanoin: ”Tulkaa vaeltakaamme Herran valossa!”

Hannele Kivinen, CEI
Ekumeeninen Karmeliittayhteisö

Valoa kohti

Valo vetää minua puoleensa. Vuoden pimein aika on aina hieman tuskaista, se tekee minut levottomaksi, rauhattomaksi. Etsin pakopaikkaa, rauhaa. Haluan valoon. Kaamosaika opettaa minulle kärsivällisyyttä. Se opettaa luottamaan, että valon aika tulee. Aikanaan. Ja että vaikka nyt on minulle pimeää, valo on aina olemassa. Hengitän syvään ja päästän irti omista keinoistani päästä valoon. Sillä ei minun pidä paeta pimeyttä vaan etsiä tietä valoon. Ja vaikka nyt kun päivä jo pitenee, haipuu se mailleen jo aikaisin iltapäivällä. Tämän maailman valo tulee ja menee. Päivän valo ei ole sitä valoa, jota kaipaan. Kaipaan todellista, pysyvää valoa. Jumalan valoa. Tämä pysyvä valo näkyy hellittämällä, pysähtymällä. Se löytyy rauhasta. Pysähtymällä löydän tätä valoa totta tosiaan vähän kaikkialta, jokaisesta hetkestä. Se kimmeltää lumikiteissä. Se loistaa katulampun valona. Se lämmittää tutun tervehdyksessä, tuntemattoman hymyssä. Se paistaa huomaavaisuudessa, musiikissa, kukkivassa orkideassa. Valo virtaa kuin kyyneleeni kun ajattelen kaikkia läheisiäni, jotka on annettu valoksi elämäni matkalle. Pimeys ja kaamos opettavat kiitollisuutta. Miten itsestään selvänä pidänkään usein kaikkea sitä hyvää, jotka olen osakseni armosta saanut. Valo löytyy rauhasta, hetkeen pysähtymisen hiljaisuudesta. Pysähtymisen hiljaista rauhaa Hiljaisuuden ystävät ovat viljelleen Suomessa jo 30 vuotta – osana yhteistä kristillistä vuosisataista perinnettä ja ihanan maamme 100-vuotista historiaa. Mikä ilo ja valo saada jakaa tätä hetkeä, tätä historian virtaa!

Eeva Honkanummi (teksti ja kuvat)