Accessibility Tools

Skip to main content

Avainsana: rukous

Päivän Tunnussana 2027 on saapunut

Päivän Tunnussana on vuosittain ilmestyvä kirja, joka sisältää kaksi raamatunlausetta, tunnussanan ja opetussanan, sekä raamatunlukuohjelman vuoden jokaiselle päivälle. Suomeksi sitä on julkaistu vuodesta 1905 alkaen, jo 123 vuoden ajan.

Vuoden 2027 Päivän Tunnussana -kirjan kansikuva on turkoosin sävyissä. Kuvana on vene soutajineen aavalla merellä, avaran taivaan alla. Minkälaisia ajatuksia tai tunteita uusi kansikuva herättää sinussa? Löydät sen tämän sivun lopusta!

Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen on kirjoittanut esipuheen Päivän Tunnussana 2027 -kirjaan otsikolla Vuoroveden rytmi. Tekstissä hän kertoo: ”Vietin useita viikkoja pienillä saarilla Englannissa ja Skotlannissa. Tuulisilla saarilla sain kokea, kuinka luonto ei ole vain kaiken taustalla olevaa kauneutta. Se on Jumalan ilmoituksen paikka, ja vuorovesi on Jumalan hengityksen rytmi.” ”Päivän Tunnussanan raamatuntekstit ja rukoukset tuovat vuoroveden rytmin sinun arkeesi. Ne muistuttavat rytmin välttämättömyydestä ja sen suuresta lahjasta sekä kutsuvat jokapäiväiseen hiljaiseen rukoukseen.”

Päivän Tunnussana 2027 -kirjan on toimittanut pastori Tuuli Kotisalo ja kannen on suunnitellut Maarit Rousku-Wauters.

Voit tilata Päivän Tunnussanan tilauslomakkeella osoitteesta www.paivantunnussana.fi tai Hiljaisuuden ystävien toimistosta p. 0400 318456.

Luomakunnan aika -rukousjakso 1.9.-4.10.2027

Luomakunnan aika on vuosittainen kristillinen rukousjakso, jolloin liitymme yhteen rukoilemaan ja vastaamaan yhdessä luomakunnan hätään.

Joka vuosi 1. syyskuuta–4. lokakuuta kristityt eri puolilla maailmaa viettävät maailmanlaajuista rukouksen ja toiminnan jaksoa yhteisen kotimme suojelemiseksi. Rukousjakson luontoaiheinen teema vaihtuu vuosittain. Vuoden 2026 teema on Elävä vesi. Kyseessä on erityinen aika, jolloin juhlimme Jumalaa Luojana ja tunnustamme luomakunnan osana Jumalan jatkuvaa luovaa työtä.

Virolainen Jaan Kaplinski nimesi erään runokokoelmansa nimellä ”Sama meri kaikissa meissä”. Miten syvä on yhteytemme kaikkeen elämään niin meren, rukousten kuin runojenkin kautta. Meri on kaiken aikaa läsnä myös Hiljaisuuden Ystävien Poitsilan retriittikartanossa ollessa. Sen unohtaa ajoittain havahtuakseen kohta uudelleen meren ääniin, tuoksuun tai välkkeeseen suurten puiden takaa.

Vuoden 2026 Luomakunnan ajan symboli tulee näistä Raamatun kohdista: ”Ja missä ikinä nämä vedet virtaavat, siellä kaikki eläimet menestyvät ja lisääntyvät. Myös kaloja on suuret määrät, sillä kaikkialla, minne tulee, tämä virta muuttaa veden makeaksi. Minne vain se tulee, siellä kaikki virkoaa elämään.” Ja: ”Pitkin virran molempia rantoja kasvaa kaikenlaisia hedelmäpuita. Niistä eivät lehdet lakastu eivätkä hedelmät lopu: joka kuukausi ne antavat uuden sadon, sillä niitä ruokkii virta, joka saa alkunsa pyhästä paikasta. Niiden hedelmiä käytetään ruoaksi ja niiden lehtiä lääkkeeksi.” (Hesekiel 47:9,12)

Rukousjakso alkaa 1.9 kansainvälisellä ekumeenisella tilaisuudella. Päätösrukousta vietetään 4.10. päätöspäivänä.

Tässä linkit tilaisuuksiin:

Syyskuun 1. päivä klo 16 kansainvälinen rukoushetki verkossa:
September 1st: Prayer Service for Creation Day 

Lokakuun 4. päivä klo 16 kansainvälinen päätösrukous verkossa:
October 4: Season of Creation Closing Prayer Service on St. Francis Day 

Liitytään alkavan syksyn päivinä rukoukseen ja toimintaan luomakunnan hyväksi yhä syvemmin niin Hiljaisuuden Ystävien toiminnassa kuin omissa yhteisöissämme!

Lisätietoja ja materiaalia:

Finnish – Season of Creation Celebration Guide 2026

Teksti: Jyrki Koivisto

Hiljainen rauhallinen retriittipäivä – Hengitä minussa Jumalan Henki

Hiljainen rauhallinen retriittipäivä – Hengitä minussa Jumalan Henki

Kallion kirkolla lauantaina 26.9 2026 klo 13-17

Retriittipäivä on tarkoitettu kaikille niille, joilla on tarve vetäytyä hetken hiljaisuuteen oman itsen kanssa. Retriitin hiljaisuuteen laskeudutaan pienen virikkeen ja Raamatun tekstin avulla. Tätä tekstiä pohditaan omassa hiljaisuudessa ja siitä kirjoitetaan Lectio Divina menetelmällä. Kirjoitettua ja pohdittua on mahdollisuus jakaa yhdessä. Retriitissä on tilaa levolle, lukemiselle ja ulkoilulle.

Päivän lopuksi on mahdollisuus osallistua kirkossa toimitettavaan messuun. Seurakunta tarjoaa kahvin ja teen sekä hedelmän. Omaa evästä voi ottaa mukaan. Retriittiin ilmoittaudutaan ennakkoon. Mukaan mahtuu 16 henkeä. Ilmoittautumiset tapahtuvat Kallion seurakunnan sähköisen ilmoittautumislinkin kautta. Hinta 10 e

Tiedusteluihin vastaa nina.klemmt@evl.fi tai 050-30466823 (ei 19.6-15.7 loman vuoksi.)

Retriittiä ohjaavat koulutuksessa oleva Ritva Partinen sekä diakoni/retriitin ja arkiretriitin ohjaaja Nina Klemmt.

Järjestäjä: Kallion seurakunta
Liput: 10 e
Yhteyshenkilö: Nina Klemmt
Puhelin: 0503046823
Sähköposti: nina.klemmt@evl.fi

Hiljaisuuden iltapäivä Jumalan huolenpito

Tervetuloa hiljaisuuden iltapäivään launtaina 17.10.2026 klo 13-18 Viinikan kirkkoon

Päivä on tarkoitettu sinulle, joka haluat hiljentyä hetkeksi keskellä arkeasi. Hiljaisuudessa voit pysähtyä pohtimaan oman elämäsi suuntaa. Laskeudumme hiljaisuuteen yhteisessä alkurukouksessa, minkä jälkeen saamme lopun iltapäivää oleilla levollisessa hiljaisuudessa eri puolilla kirkkorakennusta. Hiljaisuuden iltapäivä päättyy yhteiseen messuun.

Hiljaisuuden päivässä osanottajat sitoutuvat keskinäiseen puhumattomuuteen tarjoten näin tilaa sekä itselleen että toisille tehdä matkaa omaan minuuteensa ja Jumalan yhteyteen.

Tilaisuus on maksuton. Iltapäiväkahvilla talo tarjoaa kahvin ja teen, mutta tuothan mukanasi omat eväät. Kirkkoon kannattaa varata lämmintä hartioille ja jalkaan luistamattomat sisätossut.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset
Riikka Pyykkö, Sirpa Antikainen
riikka.pyykko (at) outlook.com, sirpahanti (at) gmail.com

Sydänrukouskävelyt Länsi-Vantaalla

Sydänrukouskävelyssä yhdistyvät pyhiinvaellus, lähiluonto ja hiljainen sydänrukous.

Kokoontuminen Myyrmäen kirkon pääoven edessä (Uomatie 1). Kävely hiljaisuudessa lähimetsään, jossa hiljainen sydänrukoushetki. Paluu kirkolle.

Matkaa kertyy n. 2 km.

Tapahtuman kesto on n. 1 t, josta sydänrukoushetki n. 20 min.

  • Maanantaisin 15.6., 27.7., 24.8.
  • Lähtö klo 18.00

Kävelyt toteutuvat säästä huolimatta, huomioithan siis säänmukaiset varusteet.

Kävelyille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Lisätiedot Kari Koivula, suti.koivula@gmail.com, p. 0400 605 955.

Kesäretriitti ’Siunauksen siivin’ Enonkosken luostarissa

Tervetuloa lepäämään siunauksen ja kiitoksen ilmapiiriin Enonkosken luostariin Etelä-Savoon. Retriitissä vietetään rukoushetkiä, vietetään ehtoollista sekä mietitään, mitä on Jumalan siunaus ja miten sitä voi välittää toisille. Retriitin vetäjänä toimii pastori Petri Samuel Tikka (TT). Retriittiä on järjestämässä myös Enonkosken luostarin vapaaehtoisia.

Retriitti koostuu päivän ajankohtaan liittyvistä hetkirukouksista (laudes, päivärukous, vesper, kolmpletorio) ja pienistä messuista. Muitakin rukoushetkiä vietetään, kuten kiitosakatistos (luomakunnan akatistos) sekä kuuntelevan rukouksen hetki. Tarjolla on myös mahdollisuus keskusteluun, rukouspalvelun vastaanottamiseen tai yksityisrippiin. Retriitti ei ole varsinaisesti hiljaisuuden retriitti, mutta yö ja varhainen aamu ollaan rukoushiljaisuudessa.

Retriitti alkaa perjantaina klo 15 majoittumisella ja päättyy sunnuntaina klo 14. Päiväkohtainen ohjelma on saatavissa tapahtuman verkkosivulla. Hinta sisältää ohjelman, ateriat ja majoituksen. Pihasauna lämpiää molempina iltoina. Majoitus yhden tai kahden hengen huoneissa luostarirakennuksen yläkerrassa.

Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet löytyvät luostarin kotisivuilta, Tapahtumat-osiosta.

 

Hiljaisuuden päivä Enonkosken luostarissa 26.6.2026

Tervetuloa luostarin kesän ihanuuteen rentoutumaan ja rauhoittumaan rukousten ja hiljentymisen ääreen! Lepoa ja rauhoittumista luostarin rauhassa ja Pyhän Kolminaisuuden kappelin suojissa. Päivän ohjelmassa on ohjattua hiljentymistä ja myös omaa aikaa. Aloitamme klo 10 ja jatkamme klo 16:een.

Ohjaajana toimii pastori Hannamaria Yliraudanjoki.

Hintaan, 30 euroa, sisältyy lounas ja päätöskahvi. Kaikki tuotto Enonkosken luostarille.

Ilmoittaudu viimeistään 22.6.2026 mennessä sähköpostilla luostariyhteiso@luostariyhteiso.fi Ilmoita, jos sinulla on ruoka-allergioita.

Järjestäjänä Enonkosken luostariyhteisö

Enonkosken luostari, Ihamaniementie 848, Enonkoski

23.-25.10. AA-laisten hiljaisuuden retriitti

23.-25.10. AA-laisten hiljaisuuden retriitti.

Mahdollisuus pysähtyä hiljaisuuteen 11. askeleen hengessä rukouksen ja mietiskelyn äärelle. Retriitti toteutetaan kristillisen hiljaisuuden retriittiperinteen mukaisesti, mutta ohjelmaan osallistuminen on vapaaehtoista eikä edellytä tiettyä vakaumusta. Vastaavalla ohjaajalla on syvä ymmärrys AA:n toipumisohjelmasta. Soveltuu toipumisen syventämiseen rauhallisessa ympäristössä. Ei suositella akuutissa kriisitilanteessa oleville. Ohjaajat: Anni Selin ja Mereta Kotala, av. Noora Kallio. Paikka: Harjattulan kartano.

Tiedustelu: Anni Selin 0440203234 anniriikkaselin@gmail.com

Hiljaisuuden retriitti luomakunnan keskellä

Hiljaisuuden retriitti luomakunnan keskellä, Riuttarannassa 14.-16.8.2026

Kesä on kypsimmillään, kutsuu lepoon ja rukoukseen. Ihmisten puhe vaikenee; kuulemme laineiden liplatuksen, tuulen huminan ja oman sydämen kaipuun. Riuttarannan leirikeskus on kirkasvetisen Moksijärven rannalla keskellä metsää. Tässä retriitissä vietämmekin rukoushetkiä mahdollisuuksien mukaan ulkona; pihalla, rannalla ja metsässä. Nämä hetket ja yhteiset ruokailut rytmittävät päivää, ja aikaa omaan oloon jää hyvin. Rauhalliseen hengittelyyn, rantasaunan löylyihin, uimiseen. Mitä kaipaatkin. Sunnuntaina vietämme Hiljaisuuden messua. Emme kävele pitkiä matkoja, mutta sen verran tarvitset liikuntakykyä, että pystyt kulkemaan vaihtelevassa metsässä missä ei ole polkua, istumaan sammalella tai kannon nokassa ja leirikirkon kapeilla lautapenkeillä.

Retriitti alkaa perjantaina 14.8. klo 17 ja päättyy sunnuntaina 16.8. klo 14.

Retriitin hinta on 118 € vihtiläisille ja 240 € muualta tuleville. Vihtiläisille opiskelijoille ja työttömille hinta on 62€. Hintaan sisältyy täysihoito yhden hengen huoneessa omin liinavaattein.
Ilmoittautuminen torstaihin 30.7. klo 12 mennessä: https://www.mvs.fi/srk/vihti/url/GpXrRcMF5C
Ilmoittautumisajan päättymisen jälkeenkin kannattaa kysellä vapaita paikkoja!
Retriitin ohjaavat Kari Koivula ja Tuulikki Vuorela.
Lisätietoja saat Tuulikilta, tuulikkivuor@gmail.com, 040 763 3059

Rauhan askelin – Hiljaisuuden iltapäivä

*Tutustumme Franciscus Assisilaisen rauhanrukoukseen ja
fransiskaaniseen elämäntapaan.
*Teemme pienen pyhiinvaelluksen Pappilan läheisyydessä.
*Nautimme iltapäiväteetä ja lepäämme Pappilan rauhoittavassa
rukouksen ilmapiirissä.
*Päivä päättyy päätössiunaukseen klo 17.30, jonka jälkeen
mahdollisuus osallistua klo 18 Sauvon kirkossa alkavaan
iltarukoushetkeen.
Lämpimästi tervetuloa rauhalliseen rukouksen päivään!

Ignatiaaniset 30 päivän hengelliset harjoitukset 9 kk:n arkiretriittinä

Ignatius de Loyolan (1491-1556) koostamat Hengelliset harjoitukset ovat mahdollisuus syvälliseen hengelliseen matkaan, jonka aikana voimme löytää rikkaamman yhteyden Jumalaan ja ymmärtää Hänen tahtoaan ja kutsuaan omassa elämässämme. Harjoituksissa käsitellään ihmisen syntisyys, Kristuksen elämä, kärsimys ja ylösnousemus. Harjoitukset mukailevat kirkkovuoden rytmiä.

”Hengellisissä harjoituksissa ei ollut kyse vain Raamatun teksteistä, vaan niiden välityksellä minun elämäni asioista.” Hanne

Harjoituksiin osallistujalla tulee olla kokemusta ignatiaanisesta raamattumietiskelystä ja kokemus retriittiin/arkiretriittiin osallistumisesta. Hakijat tulee sitoutua tunnin (tai vähintään puolen tunnin) hiljentymiseen päivittäin annettujen Raamatun tekstien äärellä.

Vaeltaja tapaa ohjaajansa puolen tunnin ajan viikottain tai sopimuksen mukaisesti. Ohjaajat ovat ignatiaanisen retriittiohjaajakoulutuksen suorittaneita. Koska ohjaajat ovat eri puolilta Suomea, tapaamiset järjestetään pääasiassa verkkotapaamisina. Ohjaus on henkilökohtaista, mutta sekä prosessin aluksi 20.9. klo 19 että sen päätteeksi touko-kesäkuussa kokoonnumme yhteiseen verkkotapaamiseen.

Lisätietoja: Aura Loikkanen, aloikkan(at)gmail.com tai 040 508 5006

Henkilökohtaisesti ohjattu retriitti to-su 17.- 20.9.2026 Tetrimäessä

Herra, neuvo minulle tiesi

Henkilökohtaisesti ohjattu retriitti

to 17.9. – su 20.9.2026 Tetrimäessä (Tetrimäentie 100, 71310 Vehmersalmi)

Henkilökohtaisessa retriitissä on keskeistä päivittäiset henkilökohtaiset raamatturukousmietiskelyt, jossa jokainen katselee omaa elämäänsä ja maailmaa Raamatun tekstin valossa.

Retriittivieras tapaa päivittäin ohjaajansa, jolta hän saa tekstit ja tukea hengelliselle matkalleen.

Ohjaajina ignatiaaniset retriittiohjaajat Ulla Turunen, Marja Leena Virolainen ja Sisko Laitinen sekä pastori Pauliina Huhtala.

Hinta: Kuopion alueella asuvat 150 €, opiskelijat, työttömät, eläkeläiset 120 €, muualta tulevat 250 € / 220 €. Hinta sis. ruokailut ja majoituksen 1h huoneessa, ei liinavaatteita eikä kuljetusta.

Haku retriittiin 1.8.–1.9. Ilmoittaudu tämän linkin kautta.

Osallistujat saavat retriittikirjeen viikolla 37.

Järjestäjinä: Kuopion tuomiokirkkoseurakunta ja HELVA

Lisätietoja: Pauliina Huhtala, 040 4848 253, pauliina.huhtala@evl.fi

Hiljaisuuden retriitti Utön majakkasaarella 24.-27.9.2026

Utö on kuin tehty hiljaisuuden retriiteille. Saarella avaruus kutsuu kulkemaan ja katse kantaa kauaksi. Mieli avartuu. Meri, kalliot, karun maan kasvit ja syysmuuttoa tekevät linnut kutsuvat kuulemaan hiljaisuuden viestiä.

Retriitinohjaajat Eija Nurmio ja Anna-Kaisa Tuomi huolehtivat käytännön järjestelyistä ja ohjelmasta, johon kuuluu mm. rukoushetkiä, virikepuheita ja ulkoilua. Yhteiset ruokailuhetket hiljaisuudessa ovat osa retriitin kokonaisuutta. Lauantaina vietetään messua Utön kappelissa. Retriitti on ekumeeninen. Ohjaajilta voi varata tarvittaessa keskusteluajan retriitin aikana.

Lähtö torstaina yhteysaluksella Nauvon Pärnäisistä puolen päivän jälkeen. Laivamatka kestää n. 5 tuntia. Paluu sunnuntaina Kasnäsiin n. klo 18. Matkat satamaan omin tai kimppakyydein. Saarella majoittuminen hotellissa yhden hengen huoneessa.

Ilmoittautuminen sähköpostitse Anna-Kaisa Tuomelle, annakaisakristiina59@gmail.com
Ilmoittautuessa kerrotaan nimi, osoite, sähköpostiosoite, puhelinnumero ja mahdolliset ruoka-aineallergiat. Sähköpostitse voi sopia myös puhelinajan, jos retriitistä on enemmän kysyttävää.

Retriitin hinta 560 € maksetaan 21.8. mennessä.

Rukousmaalausretriitti Tetrimäessä 13.-15.2.2026

”Silmut, talven toivontuojat”

Pe – su 13. – 15.2.2026
Rukousmaalausretriitti Tetrimäessä

Miten luonto selviää talvesta? Elossapysymisen ihmeelliset luonnonlait inspiroivat meitä maalamaan Luojan hiljaista läsnäoloa ja pohdiskelemaan vaikeitakin elämänvaiheita.

Ohjaajana taideterapeutti Heide Hillebrecht ja pastorina retriitinohjaaja Marja-Leena Virolainen.
Retriitin hinta 180 € sisältää ohjelman, saunan, ruokailut ja majoituksen omilla liinavaatteilla.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen ruokarajoitetietoineen 1.2.2026 mennessä: heide.hillebrecht@gmail.com

Osoite: Tetrimäentie 113, Vehmersalmi Tetrimäen sivut

SYDÄNRUKOUSPÄIVÄ – ”SYDÄNRUKOUS JA HENGELLINEN MATKA”

Päivässä perehdytään sydänrukoukseen ja harjoitetaan sitä. Ajankohta: 17.1.2026 klo 10-16.

Tutkistelun aiheina:

  • Sydänrukous ja Hengen terapia
  • Mystinen toivo – luottamus Jumalan laupeuteen

Sydänrukouksen tutkisteluun johdattelevat:

Sydänrukousohjaajat Tiina Merikanto, Pirkko Olanterä, Ritva Partinen, Sisko Laitinen, Sirpa Saarela ja Tiina Tolonen.

Ekumeeninen hiljaisuuden retriitti Utön majakkasaarella 21.-24.5.2026

Utön saari kutsuu hiljaisuuteen. Hiljaisuus antaa tilaa omille ajatuksille ja kertoo, mikä elämässä on merkityksellistä juuri nyt. Kokemus siitä, että retriitissä kukaan ei arvioi minua, vahvistaa Jumalan hyväksyvän läsnäolon salaisuutta.

Utö on kuin tehty hiljaisuuden retriiteille. Utössä avaruus kutsuu kulkemaan ja katse kantaa kauas. Mieli avautuu. Saarta ympäröi aava meri, kivet ja kalliot, karun maan kasvit ja linnut kantavat kuulemaan jokaisen omaa hiljaisuuden viestiä.

Kesä tuo oman sävynsä retriittiin. Lintujen paluumuutto, valoisat illat ja saaren herääminen talven hiljaisuuden jälkeen johdattavat meitäkin kohti valoa, hidastamista ja levollista olemista.

Retriitinohjaajat Eija Nurmio ja Kari Koivula huolehtivat käytännön järjestelyistä ja ohjelmasta, johon kuuluu rukoushetkiä, virikepuheita, meditaatiota ja ulkoilua. Yhteiset ateriahetket hiljaisuudessa ovat osa kokonaisuutta. Lauantaina Utön kappelissa (Bönehuset) on messu.

Ohjaajilta voi varata tarvittaessa kahdenkeskisen keskusteluajan retriitin aikana.

Tule mukaan ja jätä arjen kiireet ja suorittaminen taaksesi mantereelle – tämä hetki on Sinun!

Hiljaisuuden retriitti Örön saarella 17.-19.4.2025

Örön linnakesaari on kuin tehty hiljaisuuden retriiteille. Merellisessä Örössä katse kantaa kauas ulapalle. Mieli pääsee lepäämään ja avautumaan. Saarella on tilaa hengittää.

Örö kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon. Saarella voi kulkea kävellen ja polkupyörällä.

Hiljaisuuden retriitissä sitoudutaan hiljaisuuteen. Päivää rytmittävät yhteiset ateriat ja rukoushetket. Rukoushetkiin osallistuminen on vapaaehtoista.

Hintaan (366 €) kuuluu meno-paluu venekuljetuksella Kasnäsin satamasta, majoittuminen yhden hengen hotellihuoneessa, rantasauna lauantai-iltana sekä aamiaiset, lounaat ja päivälliset (kala/liha – perinteinen ruokavalio sekä laktoositon, gluteeniton ja kasvisruokavalio). Muista dieeteistä lisähinta 15 euroa/henkilö.

Osallistumismaksusta (366 €) puolet (183 €) maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä, puolet laskutetaan helmikuussa (eräpäivä 1.3.). Ilmoittautuminen on sitova. Maksua ei palauteta, vaan korvausta haetaan omasta matka-, koti- tai vapaa-ajan vakuutuksesta.
Maksu palautetaan, jos retriittiin ei tule riittävästi ilmoittautuneita (16 osallistujaa).

Ohjaajina Marika Huhtasalo ja Henna Seppälä.

Lisätiedot: pastori Marika Huhtasalo, marika.huhtasalo@evl.fi, p. 050 590 9521

Ilmoittautuminen Salon seurakunnan nettisivuilla: Tapahtumat – Salon seurakunta. Ilmoittautuminen päättyy 16.1.2026 klo 12.

Pyhä yksinkertaisuus – hiljaisuuden retriitti

Hiljaisuuden retriitti järjestetään luonnonkauniin maalaisympäristön keskellä Heinäkallion leirikodissa Kangasalla 13.-15.2.2026.

Retriitissä pysähdytään kyselemään: mitä oikeasti tarvitsen? Voisinko vähentää elämästäni tavaroita, tekemistä tai peräti huolehtimista? 

Retriitti alkaa pe klo 17.30 majoittumisella. Klo 18 on päivällinen. Klo 19 on johdatus ja sitoutuminen hiljaisuuteen. Hiljaisuus päättyy su klo 14 lähtösiunaukseen ja kahveihin.  

Retriitin ohjaajina toimivat Leena ja Jarmo Rautiainen sekä Kari Halinen.

Retriitin hinta on 180 € omin liinavaattein 1hh.

Mukaan mahtuu 16 henkilöä. Minimiosallistujamäärä on 12 henkilöä.

NEULERETRIITTI Wiisalassa – hiljaisuutta, rukousta ja langan rytmiä

Tervetuloa viikonloppuun, jossa rukous, lepo ja käsillä tekeminen kietoutuvat yhteen.

Hiljaisuuden retriitin rauhassa voit antaa neuleen kulkea käsissäsi kuin rukoushelmien: silmukka silmukalta mieli hiljenee ja sielu saa levätä.

Päivien rytmiin kuuluvat Taizé-lauluin sävyttyvät rukoushetket, yhteiset ateriat ja oma rauha.

Et tarvitse muuta kuin keskeneräisen neuleen ja avoimen sydämen.

Seuraava rukousteksti toimii neuleretriitissä kantavana teemana:

Kudon huulilleni hiljaisuuden.

Kudon mieleeni hiljaisuuden.

Kudon sydämeeni hiljaisuuden.

Suljen korvani hälinältä.

Suljen silmäni houkutuksilta.

Suljen sydämeni kiusauksilta.

Tyynnytä minut oi Herra niin kuin tyynnytit myrskyn.

Hiljennä minut oi Herra, varjele minut pahasta.

Anna kaiken levottomuuteni asettua.

Kiedo minut Herra omaan rauhaasi.

(David Adam: Maja erämaassa. Suomennos Anna-Maija Raittila ja Tuula-Maria Mattila)

OHJELMA

Perjantai 20.3.

16–17.00 Majoittuminen

17.00 Tutustuminen kartanoon ja käytännön asioihin

17.30 Päivällinen

18.30 Lyhyt johdatus hiljaisuuteen ja retriitin kulkuun

19.00 Hiljaisuuteen laskeutuva rukoushetki

20.30 Iltapala

21.30 Iltarukous

Lauantai 21.3.

8.00 Aamun rukoushetki

8.30 Aamiainen

12.00 Virikepuhe

12.30 Lounas

14.00 Rukoushetki

15.30 Iltapäiväkahvit

17.00 Rukoushetki

17.30 Päivällinen

18.00–20.00 Sauna

20.30 Iltapala

21.30 Iltarukous

Sunnuntai 22.3.

8.00 Messu

8.30 Aamiainen

11.30 Lounas ja kahvit

12.30 Rukoushetki – hiljaisuus päättyy

13.00 Kotimatka

ILMOITTAUDU TÄSTÄ: https://forms.gle/uSRFaKFD8uPdzzHc8

Viikonlopun täyshoidon hinta 285,00 €

Ilmoittautumisesi jälkeen saat sähköpostiisi lisää käytännön tietoja.

Ohjaajana toimii retriitinohjaaja Taru Laaksonen.

Käytännön asioista vastaa Mikael Busck-Nielsen 040 77 33 155 ja retriitin sisällöstä Taru Laaksonen 045 67 76 109. Huom. kartanolle pääsee bussilla (lähimmät pysäkit Viisala ja Hiismäki). Wiisalan isäntäväki neuvoo mielellään yhteyksistä kartanolle.

UUSI ALKU – Retriitti vuoden alkuun

Teema: Hidastaminen, sisäinen kirkastuminen ja lempeä suunnanotto uuteen vuoteen.
Ydinajatus: Ei suorituspainetta tai “parempi minä” -lupausta, vaan hiljainen alku, jossa kuulostellaan, mitä sydän kaipaa.

Sisältö:

Ohjattu hiljaisuus ja meditaatiot / rukoushetket

Päiväkirjatyöskentely: “Mitä jätän taakseni – mitä kutsun sisään?”

Syvärentoutusharjoitukset

Messu ja siunauksen hetki vuoden alkuun

 

Ohjelma:

Perjantai – Saapuminen ja laskeutuminen

17.00–18.00 Saapuminen Wiisalaan, majoittuminen

18.00 Avaussanat ja yhteinen alkuhetki: “Tule sellaisena kuin olet”
– lyhyt johdatus hiljaisuuteen ja retriitin kulkuun. Tarjolla hedelmiä ja pientä purtavaa.

19.00 Hiljentymisharjoitus / rentoutus: “Jätä taaksesi mennyt vuosi”
– ohjattu mielikuvamatka ja hiljainen rukous

20.30 Iltapala

21.30 Iltarukous

 

Lauantai – Kuuntelun päivä

8.00 Aamun rukoushetki

8.30 Aamiainen

9.30 Ohjattu meditaatiohetki

10.00–12.00 Päiväkirjatyöskentely ja omaa aikaa
– ohjeistuksena: “Mitä jätän taakseni – mitä kutsun sisään?”

12.30 Lounas

14.00 Syvärentoutus – Pyhän tilan levossa

15.30 Iltapäiväkahvit
16.00–17.30 Oma hiljainen aika (esim. kävely metsässä, lepo, kirjoittaminen)
17.30 Päivällinen

18.00–20.00 Sauna

20.30 Iltapala

21.30 Kynttilärukous

 

Sunnuntai – Siunaus ja uusi suunta

8.00 Messu ja vuoden alkuun siunaus

8.45 Aamiainen

12.00 Lounas – hiljaisuus päättyy

13.00 Kotimatka

 

Retriitin järjestäjänä Wiisalan Kartano. Ohjaajana toimii pastori ja retriitinohjaaja Emiliana Skoog.

Retriitin hinta uuden vuoden tarjoushintaan 250 € / hlö (sis. täyshoidon). Ilmoittautumiset info@wiisala.fi. Käytännön asioista vastaa Mikael Busck-Nielsen 040 77 33 155 ja retriitistä Emiliana Skoog 044 5300 330. Ilmoitathan ilmoittautumisesi yhteydessä mahdollisista allergioista tai erityisruokavalioista. Retriittikeskuksesta lisätietoja: wiisala.fi.

Joulurauhaa Wiisalassa

Tervetuloa viettämään levollista ja merkityksellistä joulua Wiisalan Kartanoon – hiljaisuuden, luonnon ja perinteen keskelle.

Tämä joulu tarjoaa mahdollisuuden vetäytyä joulun ytimeen: hiljaisuuteen, rauhaan ja valoon. Wiisalan kartanomiljöö, kynttilöiden pehmeä loiste ja talvinen luonto luovat puitteet joululle, joka ei ole kiireinen suoritus vaan levollinen juhla.

Ohjelma rakentuu hiljaisuuden retriitin hengessä. Ohjelma tarjoaa mahdollisuuden yhdessäoloon, hiljentymiseen ja joulun pyhän sanoman kohtaamiseen.

Ohjelma

23.12. – Saapuminen

  • Saapuminen iltapäivän aikana
  • Tervetuloglögi ja pieni iltapala tuvassa
  • Ensitunnelmat hiljaisuudesta, joka jatkuu jouluaaton illalliseen saakka
  • Iltasauna ja mahdollisuus rauhoittumiseen
  • Jouluinen iltapala ja rukoushetki

24.12. – Jouluaatto

  • Aamiainen kartanon ruokasalissa
  • Joulurauhan julistus
  • Joulupuuro ja rauhallinen lounas
  • Mahdollisuus osallistua joulukirkkoon Rantasalmella tai hiljentyä kappelissa
  • Jouluillallinen perinteisine herkkuineen – hiljaisuus päättyy
  • Jouluevankeliumi ja joululauluja
  • Joulusauna ja takkatulen lämpö tuvassa
  • Mahdollisuus osallistua jouluyön messuun Rantasalmella

25.12. – Joulupäivä

  • Jouluaamun rukoushetki
  • Levollinen joulubrunssi
  • Päätöshetki

Huom. Hiljaisuus alkaa yhteisesti 23.12. illalla ja päättyy jouluaaton illalliseen. Ohjattu hiljaisuus ei vaadi kokemusta retriiteistä – riittää, että tulet omana itsenäsi.

Hinta: 295 € / hlö. Ilmoittautumiset sähköpostitse. 

  • Sisältää: 2 yötä majoitusta (1hh tai 2hh), täysihoito (jouluateriat ja iltapalat), ohjelman mukaiset hetket sekä joulusauna

Wiisala on paikka, jossa hiljaisuus saa puhua, ja jossa joulun sanoma voi hiljalleen avautua levon ja rauhan kautta.

Hiljaisuuden retriitti ”Sieluni värit”

Hiljaisuuden retriitti ”Sieluni värit” pe 14.-su 16.11. Imatran seurakunnan kurssikeskuksessa Päivärannassa. Viikonlopun mittainen retriitti on perinteinen hiljaisuuden retriitti, jonka ohjelma rakentuu rukoushetkien ja levon ympärille. Tässä retriitissä tutkitaan ja kuulostellaan omaa sielun värimaailmaa ja tutustutaan sielumaalaukseen. Sisäinen maailma kaipaa ilmaisua ja nähdyksi tulemista. Retriitti sisältää ohjattua maalaustyöskentelyä sielumaalauksen tekniikkaa käyttäen. Sielumaalaus on intuitiivista maalausta, joka tuo näkymätöntä näkyväksi. Aiempi kokemus maalaamisesta ei ole tarpeen. Retriitin ohjaajina pappi Piia Frosti-Vänskä ja diakoni Maija Pakarinen. Hinta täysihoidolla 100 € oman srk:n jäsenet, 145 € muut. Ilmoittautuminen seurakunnan nettisivujen kautta: imatranseurakunta.fi/ilmoittautuminen. Tiedustelut ja lisätiedot Piialta p. 044 4004207, piia.frosti@evl.fi tai Maijalta p. 040 5220706, maija.pakarinen@evl.fi.

”Kaikki kääntyy hyväksi” – toivon spiritualiteetti maailmankuvana ja hengellisenä polkuna (2,5 op)

Koulutuksessa perehdytään Juliana Norwichlaisen ja muiden kristillisten mystikoiden käsitykseen kaikkia ihmisiä koskevasta toivosta. Toivon näkökulmaa sovelletaan ja koetaan myös osana omaa hengellisyyttä ja yhteisöjen elämää. Kristillisen vaelluksen eri puolet jäsentyvät osaksi juurevaa ja laajaa hyvän odottamista suhteessa Kolminaisuuteen.

Aika ja paikka: 18.-20.9.2026 Poitsilan retriittikartano (Tikkupolku 1, Hamina).  Etätapaamiset torstai-iltaisin 7.5.2026, 27.8.2026, 29.10.2026 klo 17.30-20.00.

Ilmoittautuminen 30.4.2026 mennessä.

Ilmoittautumislinkki: https://form.jotform.com/251227448966366

Hinta: Osallistumismaksu 260 € +  Täysihoito 235 € / lähijakso. Täysihoito sisältää ruoan ja majoituksen, 1 hh talon liinavaatteilla. Osallistumismaksusta -5% jäsenalennus Hiljaisuuden Ystävät ry:n jäsenille ja yhteisöjäsenten työntekijöille. Laskutus kahdessa erässä, tai erikseen pyydettynä useammassa.

Osaamistavoitteet

Osallistuja

  • Oivaltaa, mistä kristillisessä kaikkien pelastumisen toivossa on kysymys sekä käsityksenä että hengellisenä tienä
  • Hahmottaa, miten kaikkien pelastumisen toivo liittyy lähimmäisten puolesta rukoilemiseen, ja miten se voi näkyä raja-aitojen murtumisena, oikeudenmukaisuuden toteutumisena sekä vihollisrakkautena.
  • Osaa soveltaa laajaa toivoa spiritualiteetin ja jaksamisen eväänä esimerkiksi omaan rukouselämään, messuun tai kirkollisiin toimituksiin ja eri elämän murroskohtiin liittyen.

Koulutuksessa hahmotetaan kaikkien pelastumisen toivoa maailmankuvallisena ja hengellisenä polkuna, jolla on vaikutuksia sekä yksilön spiritualiteettiin että laajempiin kirkollisiin ja yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin. Keskiössä koulutuksessa on käsitys kolmiyhteisestä Jumalasta elävänä, rakastavana ja luotettavana.

Koulutuksessa käsitellään kristillisen hengellisyyden ja ajattelun puolia laajasti ja pohditaan, miten toivo kaikkien pelastumisesta voi liittyä niihin. Keskiössä on se, miten käsitys kolmiyhteisestä Jumalasta, erityisesti Pyhästä Hengestä, kirkastuu luottamuksen valossa. Syvennymme samalla siihen, miten spiritualiteetti saa voimaa toivosta. Punaisena lankana koulutuksessa on miettiä, miten rukoilla koko maailman pelastumista ja toimia omalta paikaltaan sen puolesta: rukouksessa, meditaatiossa, messussa tai kirkollisissa toimituksissa. Koulutus tarjoaa mahdollisuuden syventyä aiheeseen sekä henkilökohtaisen että yhteisöelämän spiritualiteetin näkökulmasta.

Yksi erityinen käytännön anti koulutuksessa on laajentaa näkökulmia tuonpuoleisuuteen liittyen. Poistamatta surun taakkaa katoavaisuuden maailmassa kaikkien lopullisen pelastumisen toivo mahdollistaa toivorikkaan näkökulman. Tämä vaikuttaa käytännön spiritualiteettiin esimerkiksi hautaan siunauksen kannalta. Koulutus soveltuu jokaiselle, joka miettii tulevan maailman elämää, ja kirkon työntekijöille sielunhoitajina ja siunausten toimittajina. Pohdimme koulutuksessa myös yhteyttä edesmenneisiin, pyhien kunnioitusta sekä esirukousten pyytämistä.

Koulutus ei edellytä ennakkotietoja tai ammattiosaamista. Tervetulleita ovat kaikki oman tai yhteisönsä maailmankuvan ja hengellisyyden kehittämisestä kiinnostuneet: seurakuntalaiset, eri kirkkojen työntekijät kuin muut ihmiset.

Koulutus muodostuu lähijaksosta Poitsilan retriittikartanossa, kolmesta webinaarista, kirjallisuudesta sekä verkossa tai kasvotusten tapahtuvista neljästä vertaisryhmätapaamisesta. Kirjallisuus ilmoitetaan koulutuksessa.

Koulutuksessa keskitytään kristinuskon syvästä traditiosta nousevaan kolminaisuusopilliseen eli kristilliseen universalismiin, joka tunnetaan myös nimellä kaikkien pelastumisen toivo (apokatastasis, ennalleenasettamisoppi). Lähestymistavan parhaiten tunnettuja edustajia kirkon historiasta ovat mm. Juliana Norwichlainen (Jumalan rakkauden ilmestys -kirjan tekijä) sekä Greogorios Nyssalainen.

Kouluttajat: Väitöskirjatutkija, pastori Petri Tikka, sekä pastori Eeva Tikka. Vieraileva kouluttaja: Pastori Lauri Kemppainen.

Lue lisää: https://petrisamuel.com/toivoa-kaikille/rukoushetkiopas/

Tiedustelut kustannuksista: susanna.eratuli@hiljaisuudenystavat.fi, 0500 500 520.

Tiedustelut sisällöstä ja toteutuksesta: Petri Tikka, petrisamueltikka@gmail.com

Yhteistyössä: Hiljaisuuden Ystävät ry, STEP-opintokeskus

Hiljaisuuden joogan® ohjaajan koulutus 2026 Hamina (10 op)

Hiljaisuuden ystävien toteuttama Hiljaisuuden joogan® ohjaajan koulutus tuottaa pätevyyden ohjata Hiljaisuuden joogan ryhmiä ja teemapäiviä esimerkiksi seurakuntatyön yhteydessä. Hiljaisuuden jooga yhdistää kehon, mielen ja hengellisen harjoituksen.

Aika ja paikka: Lähijaksot 10.-12.4.2026, 11.-13.9.2026, 20.-22.11.2026. Poitsilan retriittikartano (Tikkupolku 1, Hamina).

Ilmoittautuminen 30.11.2025 mennessä – voit kysyä vapaita paikkoja myös myöhemmin, p. 0500 500 520.

Ilmoittautumislinkki: https://form.jotform.com/231236751271350

Hinta: Osallistumismaksu 245 € / lähijakso + täysihoito 235 € / lähijakso. Sisältää ruoan ja majoituksen, 1 hh talon liinavaatteilla. Osallistumismaksusta -5% jäsenalennus Hiljaisuuden Ystävät ry:n jäsenille ja yhteisöjäsenten työntekijöille. Lähijaksoja on yhteensä kolme.

Muut kustannukset: Hiljaisuuden jooga® -ohjaajan opas, 30 € + toimituskulut.

Osaamistavoitteet

Osallistuja

  • Osaa itsenäisesti ohjata Hiljaisuuden joogan pitkän perusharjoituksen, lyhyitä harjoituksia ja useamman kerran harjoituskokonaisuuksia sekä teemapäiviä
  • Tuntee kokonaisvaltaisesti Hiljaisuuden joogan perusteet
  • Osaa liittää Hiljaisuuden joogan harjoituksia kirkon spiritualiteetin perinteeseen
  • Osaa soveltaa Hiljaisuuden joogaa seurakuntatyön tarpeisiin ryhmien, retriittien ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisen kontekstissa.

Hiljaisuuden jooga® on sairaalapastori, joogaopettaja Heli Harjunpään kehittämä kristillinen harjoituskokonaisuus, jossa yhdistyvät lempeät kehoa hoitavat liikkeet, hiljentyminen, hengellisyys ja rukous. Koulutukseen tulevilta edellytetään jonkin verran kehollisten harjoitteiden tuntemusta.

Koulutuksen laajuus 10 opintopistettä koostuu seuraavasti:

  • opetus, harjoittelu, henkilökohtainen ohjaus, näyttö 2 op
  • ohjausharjoittelu oman ryhmän kanssa 54 tuntia 2 op
  • perehtyminen kirjallisuuteen ja kirjoitustehtävät 2 op
  • videon suunnittelu ja toteutus 2 op
  • lopputyö 2 op

Opiskelu vaatii sitoutumista omaan työskentelyyn ja harjoitteluun parin kanssa.

Kouluttajat: Toto Hannele Päiviö, Ulla Lumijärvi.

Tiedustelut kustannuksista: susanna.eratuli@hiljaisuudenystavat.fi, p.0500 500 520

Tiedustelut sisällöstä ja toteutuksesta: Hannele Päiviö, hannele.paivio@gmail.com tai Ulla Lumijärvi, ulla.lumijarvi@gmail.com.

Yhteistyössä: Hiljaisuuden Ystävät ry, STEP-opintokeskus

Hiljaisessa siimeksessä – hiljaisuuden retriitti Vihdin Riuttarannassa 21.-23.11.2025

Marraskuun hämärä kutsuu meitä hiljentymään ja kuulostelemaan omaa sisäistä puhetta.
Hiljaisessa siimeksessä on kelttiläinen rukousvirsi (972), joka kuljettaa meitä viikonlopun ajan sanoillaan. ”Vaiti kaikki ympärillä, lauluni vain kantautuu, ylistyksen sävelillä korkeammalle kuin kuu.”

Marraskuussa koko luomakunta valmistautuu talven varalle, käynti hidastuu ja on aika ladata akkuja.

Majoitumme yhden hengen huoneissa, lepäämme Jumalan kämmenellä ja nautimme olostamme hiljaisessa siimeksessä.

Me ohjaajat, Laura Pentti ja Soile Kero, valmistamme kaiken Sinulle. Voit vain tulla ja laskeutua hoitavaan hiljaisuuteen.

Riuttaranta on ympäristönä esteetön. Rantasaunalle on pidempi matka, mutta sinne pääsee autolla.

Lisätietoja saat Soilelta: soile.kero@solento.fi tai puh. 050 523 0609.

Ohjaajina Soile Kero ja Laura Pentti. Ilmoittautumiset to 6.11.2025 klo 12 mennessä ilmoittautumislomakkeella

Ryhmien täyttyessä peruutuspaikkoja voi kysellä Lauralta: laura.pentti@evl.fi

Hiljaisuuden retriitti Örön saarella 3.-5.10.2025

Örön saaren polut kuljettavat Saaristomeren luonnon äärelle. Luonto valmistautuu talveen ja lepoon: sinäkin saat levähtää. Pysähdy merellisissä maisemissa itsesi äärelle – ole läsnä hetkessä. Ohjelmassa rukoushetkiä, virikepuheita, mietiskelyä ja ulkoilua. Yhteiset ateriahetket ovat osa retriitin kokonaisuutta. Sunnuntaina vietetään messua. Majoittuminen yhden hengen hotellihuoneessa. Retriitti on ekumeeninen.

Lähtö Kasnäsin satamasta perjantaina 3.10. n. klo 15, paluu Kasnäsiin sunnuntaina 5.10. n. klo 16. Matkat satamaan omalla autolla, kimppakyydit mahdollisia.

Hinta 465 € sisältäen hotellimajoituksen, ruokailut, ohjelman ja venekyydit.

Retriitin ohjaavat Eija Nurmio ja Anna-Kaisa Tuomi.

Ilmoittautuminen eija.nurmio@hotmail.com tai 0443260746.

Hiljaisuuden retriitti Utön majakkasaarella 11.-14.9.2025

Utössä avaruus kutsuu kulkemaan ja katse kantaa kauas. Saarta ympärövä aava meri, kivet ja kalliot kantavat kuulemaan jokaisen omaa hiljaisuuden viestiä. Kesän ja syksyn taitekohta kutsuu pysähtymään ja lepäämään. Mitä otat mukaan kesästä, kun syksyn merkit alkavat olla ilmassa?

Ohjelmassa rukoushetkiä, virikepuheita, meditaatiota ja ulkoilua. Yhteiset ateriahetket hiljaisuudessa ovat osa retriitin kokonaisuutta. Lauantaina Utön kappelissa (Bönehuset) toimitetaan messu. Retriitti on ekumeeninen.

Lähtö torstaina 11.9. klo 13.30 Nauvon Pärnäisten satamasta. Paluu takaisin Pärnäisiin sunnuntaina 14.9. n. klo 16. Laivamatka kestää n. 4 tuntia. Pärnäisiin saavutaan omin neuvoin. Tarvittaessa pyritään järjestämään kimppakyytejä.

Retriitissä majoittuminen Merihotellissa yhden hengen huoneissa.

Retriitin hinta 490 €.

Retriitin ohjaavat Eija Nurmio ja Anna-Kaisa Tuomi.

Ilmoittautuminen ja tiedustelut Eija Nurmio eija.nurmio@hotmail.com tai 044 3260746.

Henkeä hengästyneille -kristillinen retriitti

Henkeä hengästyneille –kristilliseen retriittiin osallistuja saa kokemuksen yhteydestä omaan kehoonsa, joka kantaa vaiennettuja tunteita elämänsä historiasta ja erilaisista stressitekijöistä. Retriitissä osallistuja voi tutkia omaa tapaansa hengittää, hakea sitä kautta yhteyttä itseensä sekä tunteisiinsa ja vapauttaa tilaa uudelleen luovuudelle. Kuuntelemalla oman kehonsa ja mielensä tuntemuksia voi hengittämiseen keskittymällä pikku hiljaa päästää mahdollisista jännitteistä. Näin syntyy tilaa hoitavalle hiljaisuudelle ja itsensä armahtamiselle. Retriitissä sitoudutaan kahden vuorokauden puhumattomuuteen.

Äidit ja rukoilemisen taito

Rukoussunnuntaina ja äitienpäivänä 14. toukokuuta 2023 on Hiljaisuuden Ystävät ry:n kolehtipyhä. Kiitos äideistä ja kaikista heistä, jotka ovat opastaneet rukouksen polulle!

Kaikkein ensimmäisen rukoukseni muistan näin: ”Levolle lasken Luojani. Armias, ole suojani. Jos sieltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Aamen!” 

Mietin lapsena monesti, mitä tarkoittaa iltarukouksen ”sieltain”. Vasta myöhemmin selvisi, että olin kuullut äidin sanat väärin. Merkillinen sana olikin sija. Ja laskemisen sijaan rukouksessa puhuttiin levolle laskeutumisesta. En ollut ainut, joka ymmärsi rukouksen sanat vaillinaisesti. Joku toinen lapsi luuli, että rukouksessa puhutaan möröstä nimeltään Sijaltainen – että jos mörkö Sijaltainen nousisi, Jumala ottaisi lapsen luoksensa turvaan taivaaseen. 

Lapsuuden myöhempinä vuosina oivalsin, että ominkin sanoin voi rukoilla. Ja vasta paljon myöhemmin, sanojen paljouteen kyllästyneenä, että rukous ei välttämättä tarvitse sanoja. Jumalan salaisuudessa viipyminen, kuunteleminen, katseleminen, ihmetteleminen ja ikävöiminen – sekin on rukousta, sillä rukouksen ytimessä on sydämestä nouseva kaipaus, jonka Jumala saa aikaan. Mutta ilman äidin opettamaa iltarukousta olisin kai kulkenut lapsuuteni, ehkä koko elämäni vailla rukousta. 

Muistat luultavasti edelleen oman iltarukouksesi. Sen, jonka kaikkia sanoja et pienenä kunnolla ymmärtänyt, mutta joka antoi turvaa. Muistatko sen ihmisen kasvot, joka iltarukouksen opetti? Monelle ne ovat äidin kasvot. Kiitos tänään äideistä ja kaikista heistä, jotka ovat opastaneet rukouksen polulle.

Hyvän alun rukouksilleen on saanut ihminen, jonka ensimmäiseen rukoukseen on liittynyt sekä turvallinen läheisyys että mieleen painuneet sanat. Mutta samalla rukouksen maailma on lähellä myös häntä, joka kantaa mielessään orpouden ja varhaisten vaille jäämisten kipuja.

Koronapandemia lisäsi rukoilemista kaikkialla maailmassa. Internetin Google-hauissa hakusanat kuten ”rukous”, ”miten rukoilla”, ”Isä meidän -rukous” lähtivät pandemian myötä nousuun. Pandemian väistyttyä lukemattomat ihmiset ympäri maailman rukoilevat rauhaa Ukrainaan. 

Elämässä riittää kyllin syytä pyytä ja kaivata. Ensimmäisiä kristittyjä sanottiin heiksi, jota huutavat avuksi Herran nimeä. Avunhuutokin riittää – jo se on rukousta ja kristityn tuntomerkki: ”Muista minua. Auta minua!” 

-Juha Tanska

Kirjoittaja työskentelee Hiljaisuuden Ystävät ry:n toiminnanjohtajana.

Ylläolevaa tekstiä saa vapaasti käyttää seurakunnissa 14.5.2023 rukoussunnuntaihin liittyen.

Rukous muuttaa meitä

”Isä meidän” todistaa sekä ’Isästä’ että ’meistä’. Rukouksessa emme ole yksin, vaan liitymme Isämme kautta toisiimme. Tämä luo uuden yhteisön, ’meidät’, ja muokkaa meistä jokaista.

Rukoussunnuntain 17.5.2020 tekstin voit kuunnella Mika K T Pajusen ääneen lukemana täältä. Teksti on julkaistu myös rukoussunnuntain Sana sinulle -hartauskirjoituksena.

Matt. 6: 5-13 

Jeesus opetti ja sanoi:
    ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
    Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:
      – Isä meidän, joka olet taivaissa!
      Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
      Tulkoon sinun valtakuntasi.
      Tapahtukoon sinun tahtosi,
      myös maan päällä niin kuin taivaassa.
      Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
      Ja anna meille velkamme anteeksi,
      niin kuin mekin annamme anteeksi niille,
      jotka ovat meille velassa.
      Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,
      vaan päästä meidät pahasta.”

Pandemia on laittanut luopumaan ja ottamaan etäisyyttä. Monelle aukeaa vain etäyhteys rakkaisiinsa. Yhteisten kokoontumisten sijaan ovat tulleet yksittäiset ja pienten ryhmien yhteydenotot. Rakkaus edellyttää sitä nyt niiltä, joille se on mahdollista.

Rukouksessa on kyse jossain määrin samasta asiasta. Jeesus sanoo: ”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Matt. 6:6) Sitten hän opettaa meille ”Isä meidän” -rukouksen.

Rukous vaatii tiettyä etäisyyden ottamista, omaan huoneeseen vetäytymistä. Samalla se vetää meidät pois itsestämme yhteen toisten kanssa. ”Isä meidän” todistaa sekä ’Isästä’ että ’meistä’. Rukouksessa emme ole yksin, vaan liitymme Isämme kautta toisiimme. Tämä luo uuden yhteisön, ’meidät’, ja muokkaa meistä jokaista.

Erityisen hyvin tämä yhteys tulee todeksi kirkon yhteisessä rukouksessa. Striimatuissa jumalanpalveluksissa ja päivän rukoushetkissä yksityiset rukoilijat liittyvät kukin tahoillaan yhteen rukoilemaan itsensä, toinen toistensa ja koko maailman puolesta. Siihen meitä kutsutaan kutakin omassa huoneessamme yhdessä toisten kanssa.

Rukous kutsuu muutokseen. Rukous ja taikuus eroavat toisistaan siinä, että taikuus pyrkii muuttamaan Jumalaa, kun taas rukous muuttaa meitä. Rukoilija avautuu Jumalalle, joka on totta ja läsnä myös kunkin sisäisessä huoneessa.

Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että Jumala on kateissa ja omat sanat eivät riitä vaan putoavat tyhjinä pois. Juuri silloin on hyvä luopua omien sanojen painosta, tukeutua hiljaiseen rukoukseen ja Jeesuksen sanoihin, jotka liittävät yhteisen rukouksen maailmanlaajuiseen virtaan: ”Isä meidän…”

Mika K T Pajunen
Kirjoittaja on Hiljaisuuden Ystävät ry:n toiminnanjohtaja sekä luterilaisen ja anglikaanisen kirkon pappi

Hiljaisuuden Ystävien toimintaa voit halutessasi tukea täällä.

Rukous Suomen itsenäisyyspäivänä

Rakas Jumala, tänä itsenäisyyspäivänä kiitämme sinua kaikista niistä, jotka ovat täällä ennen meitä työtä tehneet ja rukoilleet; kaikista niistä, joita juhlitaan ja muistetaan, samoin kuin kaikista niistä, maan hiljaisista, joiden usko ja teot, 
ovat vain sinun tiedossasi. Me rukoilemme, anna meille voimaa, viisautta ja kestävyyttä jatkaa heidän perintöään, että voisimme heidän tapaansa olla siunauksena tuleville sukupolville. Me kiitämme sinua vapaudesta; anna meidän päästää toisemme vapauteen. Me kiitämme sinua oikeudesta; anna meidän olla toisillemme oikeudenmukaisia. Me kiitämme sinua armosta; anna meidän olla toisillemme armollisia. Anna meidän ja kaiken maan tuntea sinut ainoana Jumalana, ja anna meidän palvella ja ylistää sinua kaikessa maailmassa lahjasi jakaen, maasta, maailmasta ja kaikista lahjoistasi huolta pitäen, aina siihen päivään saakka, jolloin sinun rauhan valtakuntasi tulee voimassaan, työ lakkaa ja usko muuttuu näkemiseksi Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta. Aamen. – Mika K T Pajunen