”Tämä yö palauttaa meidät hetkeen, jossa kaikki merkitykset muuttuvat: Hänen lopustaan tulee meidän alkumme; hänen kuolemastaan meidän elämämme; hänen ylösnousemuksestaan meidän suuri juhlamme.” Kristus nousi kuolleista!
Voit kuunnella pääsiäishomilian (10:01 min) ääneen luettuna myös täältä.
Markus 16:1-8
Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.
Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’” Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.
Kristus nousi kuolleista!
Totisesti nousi!
Kristus nousi kuolleista!
Totisesti nousi!
Kristus nousi kuolleista!
Totisesti nousi!
Tähän
iloiseen huutoon me kristityt tänä yönä liitymme.
Tämä
on se yö, jona Jumalan kirkkaus karkottaa synnin pimeyden.
Tämä
on se yö, jona Jumala vapauttaa Kristukseen uskovat maailman orjuudesta, tempaa
heidät synnin syövereistä ja vie heidät armon valtakuntaan.
Tämä on se yö, jona Kristus mursi kuoleman kahleet ja nousi syvyyksistä voittajana.
(Pääsiäisylistyksestä)
Tämä on se yö, joka loistaa valoa, jota pimeys ei ole saanut valtaansa.
Yö päivää kirkkaampi. Yö, jonka merkitys kirkastuu meille vasta vähitellen.
Pyhässä
evankeliumissa kuulimme, kuinka tällä yöllä ei ollut todistajia. Aivan kuin
luomisen alussa, Jumalan työ tapahtui salassa ja toi maailmalle elämän.
Olemme
juuri opetuslasten kanssa todistaneet pitkän pimeän yön, matkan epätoivoon;
Getsemanen yön, jossa öinen palvelus suistui raiteiltaan. Iltavirsi jaksettiin
vielä laulaa, mutta sitten yksi toisensa jälkeen ei jaksanut valvoa, vaan
nukahti, lankesi ja Kristus jäi yksin; aivan yksin; niin yksin, että vielä
ristiltäkin hän huusi: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Markus
15:34)
Opetuslasten
kiirastorstaina alkanut yö jatkui syvänä ja pimeänä läpi pitkän perjantain
kauhun ja katkeran pettymyksen sekä hiljaisen lauantain ankean epätoivon. Ja
kuitenkin tämä yö muuttaa kaiken, aluksi kuin huomaamatta ja sitten vähitellen
valon levitessä kaikki näyttää tämän yön valossa toiselta. Yö päivää
kirkkaampi.
Tästä
on kyse päivän evankeliumissamme. Se ei kerro meille tästä yöstä sanoin, joita
voitaisiin kuulla ja joilla tämä yö voitaisiin alistaa kriittisen mielen
tutkittavaksi. Päin vastoin tämän yön kirkkaus kohtaa haudalle tulevat naiset
odottamattomalla tavalla. He eivät löydä Jeesusta, eivät edes kiveä haudan
suulta, vaan tämän yön valosta todistavan nuorukaisen.
Kuoleman
yö pitää kuitenkin vielä vallassaan tyhjän haudan todistajia: ”Ulos
tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet
kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.” (Markus 16:8) Tämän yön kirkkaus
oli saavuttanut heidät, muttei vielä muuttanut heitä. Pelko piti heitä
otteessaan. Otti aikansa ennen kuin kuoleman yössä harhailevien silmät
tottuivat taivaan valoon, mutta lopulta näin kävi. Muutoin me emme tuntisi
naisten todistusta.
Sama
pätee muihin opetuslapsiin. Turhaan ei enkeli erikseen kehota viemään sanaa
myös Pietarille. Samaan aikaan kun Jeesus tunnusti lopulta ylipapille olevansa
Messias, ylistetyn Jumalan Poika, kielsi Pietari edes olleensa tämän seurassa.
(Markus 15: 53-72) Tämän yön valossa Pietari saa kuitenkin armon. Häntä
kehotetaan muiden opetuslasten tavoin palaamaan Galileaan, mistä Jeesuksen
matka kohti Jerusalemia ja ristiä oli alkanut. ”Siellä te näette hänet, niin
kuin hän itse teille sanoi.” (Markus 16:7)
Tyhjän
haudan evankeliumi kutsuu meitä palaamaan alkuun. Juuri kun kuvittelemme
ymmärtävämme kaiken ja tavoittavamme ylösnousseen todellisen sanoman, todistaa
tämä yö, että me olemme vasta alussa, etsimässä elävää kuolleiden joukosta,
etsimässä ylösnoussutta, joka kulkee meidän edellämme ja on jo meidän
keskellämme.
Sanoma
rististä ja ylösnousemuksesta ei tyhjene meidän sanoihimme ja selityksiimme. Yö
päivää kirkkaampi valaisee meidän pimeytemme ja haastaa meidän selityksemme.
Jumala ilmestyy sinne, missä me emme häntä tunne, suurimman pimeyden ja
pahuuden keskelle. Ottaa orjan muodon, jakaa kärsivien kivun ja sorrettujen
hiljaisuuden, jopa kuoleman, muttei jää sen vangiksi. Lopulta elämä voittaa ja
vetää kaikki mukanaan:
Kristus nousi kuolleista.
Kuolemallaan kuoleman voitti.
Ja haudoissa oleville elämän antoi.
Tyhjä
hauta todistaa pimeyden päättymisestä. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Siksi
me yhä uudelleen laulamme ylistystystä ylösnousseelle Kristukselle,
ristiinnaulitulle Herrallemme, Isän ikuiselle Pojalle.
Siksi
me joka vuosi palaamme alkuun ja aloitamme alusta: otamme tuhkaristin otsaamme;
seuraamme Kristusta kohti kärsimystä ja kuolemaa, seuraamme ja lankeamme. Ja
yllättäin, vastoin kaikki odotuksia, liitymme tämän yön juhlintaan, aina aivan
kuin ensimmäistä kertaa. Havahdumme yöhön, joka lähettää meidät takaisin
alkuun, Jumalan armon lähteille.
Tyhjän haudan evankeliumi on meille kaksoispiste.
Se on kertomus, jonka loppu jää avoimeksi;
kertomus, jonka jatko jää meille;
kertomus, joka kutsuu meitä vastaamaan,
miten otamme vastaan tämän yön omassa elämässämme.
Tämä yö palauttaa meidät hetkeen, jossa kaikki merkitykset muuttuvat:
Hänen lopustaan tulee meidän alkumme;
hänen kuolemastaan meidän elämämme;
hänen ylösnousemuksestaan meidän suuri juhlamme:
Kasteen haudasta armon meri.
Ristinpuusta elämänpuu.
Haudan suusta ikuisen elämän ovi.
Yöstä päivää kirkkaampi.
Enää ei risti todista vain kuolemasta vaan myös ikuisesta elämästä.
Kuoleman ja kauhun todellisuus ei poistu vaan näkyy uudessa valossa.
Valo
loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. (Joh. 1:5)
Ristiinnaulittu on ylösnoussut ja ylösnoussut on ristiinnaulittu.
Jumalan armo ei tee tehtyä tekemättömäksi vaan kirkastaa sen.
Meille loistaa yö päivää kirkkaampi.
Isän
ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.
Lukija Mika K T Pajunen on Hiljaisuuden Ystävät ry:n toiminnanjohtaja, joka ei yleensä itse saarnaa pääsiäisyönä, vaan turvautuu Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarnaan. Pääsiäishomilia on aiemmin julkaistu myös täällä.
