”On hyvä uskaltaa katsoa kuolemaa vasten kasvoja, ja uskaltaa elää tuskan, kivun ja kuoleman keskellä, ja antaa elämän virrata suonissa niin kuin se virtasi hänellä, jonka elämästä me saamme elämän”, kirjoittaa Mika K T Pajunen pitkäperjantain hartaustekstissä.
Voit halutessasi kuunnella tekstin ja siihen liittyvän raamatunkohdan ääneen luettuna (8:28 min) täältä.
Joh. 19:16-30
Silloin Pilatus heidän vaatimuksestaan luovutti Jeesuksen ristiinnaulittavaksi. Jeesusta lähdettiin viemään.
Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata. Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen.
Pilatus oli kirjoituttanut taulun, joka kiinnitettiin ristiin. Siinä oli sanat: ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.” Monet juutalaiset lukivat kirjoituksen, sillä paikka, missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia. Teksti oli kirjoitettu hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: ”Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas.’ Kirjoita, että hän on sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas.’” Pilatus vastasi: ”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.”
Ristiinnaulittuaan Jeesuksen sotilaat ottivat hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotilaalle osansa. He ottivat myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta, he sanoivat toisilleen: ”Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa.” Näin kävi toteen tämä kirjoituksen sana:
– He jakavat keskenään vaatteeni ja heittävät puvustani arpaa.
Juuri näin sotilaat tekivät.
Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria. Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Tämä on äitisi!” Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.
Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: ”Minun on jano.” Siellä oli astia täynnä hapanviiniä. Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen iisoppiruo’on päässä Jeesuksen huulille. Jeesus joi viinin ja sanoi: ”Se on täytetty.” Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Makaan
Turun tuomiokirkon lattialla kasvot vasten kylmää kiveä. On pitkäperjantai ja
Jeesuksen kuolinhetken palvelus. Sen alussa pappi saapuu kirkkoon, polvistuu
alttarin eteen ja käy päinmakuuseen. Ele kutsuu syvään katumukseen; maasta sinä
olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla. Seurakunta on täysin vaiti.
Yhtäkkiä
havahdun siihen, että makaan haudan päällä. Kivessä on jonkun toisen, kauan
sitten eläneen nimi. Kuka tietää kuinka kaukana tai lähellä olemme toisiamme?
Minä tällä, sinä tuolla puolen ja meidät erottaa kylmä kova kivi, vihollisista
viimeinen, kuolema.
On hyvä, jos edes kerran vuodessa uskallan sitä katsoa,
jos uskallan sen tehdä näissä hiljaisen viikon palveluksissa,
jos vaikka vain mielessä tai lähetyksen välityksellä,
kun en kirkkoon muuten pääse.
Ne vievät ihmisyyden syvimpiin kipuihin ja koettelemuksiin,
nämä palvelukset, jotka eivät kiirehdi, eivätkä selitä,
ja joissa on aikaa tuntea, kokea ja uskaltaa
antaa pelon, pettymyksen ja ahdistuksen nousta pintaan.
Huutaa yksin ja väkijoukon kanssa:
Hoosianna! ja Ristiinnaulitse!
Tuntea viiltävän kivun, jossa merkitykset uppoavat omaan lihaan
ja tyhjyyden, kun mikään ei tunnu enää miltään
ja sen kun sanat ja selitykset putoavat vähitellen
yksi toisensa jälkeen pois.
On hyvä uskaltaa katsoa kuolemaa vasten kasvoja,
ja uskaltaa elää tuskan, kivun ja kuoleman keskellä,
ja antaa elämän virrata suonissa
niin kuin se virtasi hänellä,
jonka elämästä me saamme elämän,
ja tietää, että sillä, kuolemalla ei ole viimeistä sanaa,
vaan että se on puolipiste,
jonka jälkeen matka jatkuu hänen seurassaan,
kun viimeinkin ’se on täytetty’ ja ’kaikki on jo valmista’.
Kirjoittaja Mika K T Pajunen on Hiljaisuuden Ystävät ry:n toiminnanjohtaja sekä luterilaisen ja anglikaanisen kirkon pappi. Teksti on julkaistu myös Kirkon viestinnän ylläpitämässä Sana sinulle -palvelussa, joka tarjoaa hartauskirjoituksen vuoden jokaiselle pyhäpäivälle.
Kuva: Miika Ahola
