Ignatiaaninen retriitti

Ignatiaaninen retriittiperinne on kristillisen rukouksen ja hengellisen ohjauksen perinne, jonka juuret ovat 1500-luvulla eläneen Ignatius Loyolalaisen elämässä ja hänen teoksessaan Hengellisiä harjoituksia.

Perinteen ytimessä on ajatus siitä, että Jumala voidaan kohdata keskellä todellista elämää. Rukouksessa ihminen pysähtyy kuuntelemaan Jumalaa, omaa sisintään ja sitä, mihin suuntaan elämä häntä kutsuu.

Ignatiaanisessa retriitissä hiljaisuus antaa tilaa tälle kuuntelemiselle. Retriitin tarkoituksena ei ole ensisijaisesti vetäytyä maailmasta, vaan syventää suhdetta Jumalaan ja löytää vapautta elää omaa elämäänsä Jumalan yhteydessä.

Ignatius Loyola ja Hengelliset harjoitukset

Ignatius Loyola (1491–1556) oli espanjalainen aatelismies ja sotilas. Hänen elämänsä suunta muuttui vakavan haavoittumisen ja pitkän toipumisajan seurauksena. Toipilaana hän alkoi kiinnittää huomiota siihen, miten erilaiset ajatukset, haaveet ja hengelliset kokemukset vaikuttivat häneen.

Ignatius huomasi, että kaikki mielihyvä tai innostus ei johda samaan suuntaan. Jotkin asiat jättivät jälkeensä tyhjyyttä, toiset puolestaan syvää rauhaa, iloa ja halua suuntautua kohti Jumalaa ja toisia ihmisiä.

Näistä havainnoista alkoi vähitellen kehittyä hengellisen elämän tapa, jota Ignatius myöhemmin jäsensi Hengellisiksi harjoituksiksi.

Harjoitukset eivät ole ensisijaisesti luettava kirja tai hengellisen elämän teoria. Ne ovat käytännöllinen rukouksen ja hengellisen erottelun kokonaisuus, joka on tarkoitettu elettäväksi ja tehtäväksi hengellisen ohjaajan tukemana.

Ignatius perusti myöhemmin yhdessä kumppaneidensa kanssa Jeesuksen seuran eli jesuiittajärjestön. Ignatiaaninen hengellisyys onkin syntynyt katolisen kirkon piirissä, mutta sen rukous- ja retriittiperinne on sittemmin levinnyt laajasti myös muiden kristillisten kirkkojen yhteyteen.

Jumalan etsimistä kaikessa

Ignatiaaniseen hengellisyyteen liittyy ajatus Jumalan etsimisestä ja löytämisestä kaikessa. Jumalan kohtaaminen ei rajoitu kirkkoon tai erityisiin hengellisiin hetkiin. Jumalan läsnäoloa voidaan opetella huomaamaan työssä, ihmissuhteissa, luonnossa, levossa, valinnoissa ja tavallisessa arjessa.

Siksi ignatiaaninen rukous on vahvasti yhteydessä ihmisen omaan elämään. Rukoukseen tuodaan se, mikä juuri nyt on totta: ilo ja kiitollisuus, väsymys ja kaipaus, ristiriidat, pelot, toiveet ja elämän suuret tai pienet valinnat.

Tavoitteena ei ole päästä pois omasta elämästä, vaan tulla siinä yhä tietoisemmaksi Jumalan läsnäolosta.

Millainen on ignatiaaninen retriitti?

Ignatiaaninen retriitti on yleensä henkilökohtaisesti ohjattu hiljainen retriitti.

Retriitin ajaksi vetäydytään tavallisesta arjesta ja osallistujat elävät pääosin hiljaisuudessa. Jokaisella retriitissä olevalla on kuitenkin oma rukouksen polkunsa.

Retriittiin kuuluu tavallisesti useita henkilökohtaisia rukoushetkiä päivän aikana. Retriitinohjaaja antaa rukoilijalle rukousaineistoa, joka voi olla esimerkiksi Raamatun teksti, Jeesuksen elämän tapahtuma, psalmi tai jokin muu oman tilanteen kannalta merkityksellinen rukouksen aihe.

Rukousaineisto ei ole kaikille välttämättä sama. Ohjaaja kuuntelee sitä, mitä rukoilijan rukouksessa ja elämässä tapahtuu, ja ehdottaa sen pohjalta seuraavia askelia.

Raamatun kertomukseen voi astua sisään

Yksi ignatiaanisen rukousperinteen tunnetuista tavoista on Raamatun tekstin rukoileminen mielikuvituksen avulla.

Rukoilija voi esimerkiksi pysähtyä evankeliumin kertomukseen ja kuvitella olevansa itse tapahtumapaikalla. Millainen maisema on? Mitä ääniä kuuluu? Keitä paikalla on? Mitä Jeesus tekee ja sanoo? Missä itse olen tässä kertomuksessa?

Tarkoituksena ei ole keksiä Raamatulle uutta sisältöä. Mielikuvitus auttaa viipymään kertomuksessa ja kohtaamaan sen henkilökohtaisesti.

Rukouksessa voi huomata, mikä koskettaa, herättää vastustusta, iloa, surua tai kaipuuta. Näistä havainnoista voi tulla osa rukousta ja keskustelua Jumalan kanssa.

Hengellinen ohjaus kuuluu retriittiin

Henkilökohtainen hengellinen ohjaus on olennainen osa ignatiaanista retriittiä. Rukoilija tapaa ohjaajan yleensä päivittäin. Keskustelussa ei ensisijaisesti analysoida koko elämäntilannetta eikä ohjaaja anna valmiita vastauksia. Huomio suunnataan siihen, mitä rukouksessa tapahtuu ja miten Jumalan toiminta saattaisi tulla siinä näkyväksi.

Ohjaajan tehtävänä on kuunnella ja auttaa retriittiin osallistuvaa kuuntelemaan itse. Ignatiaanisessa perinteessä hengellinen ohjaaja ei asetu rukoilijan ja Jumalan väliin. Ajatuksena on pikemminkin antaa Jumalan ja ihmisen väliselle kohtaamiselle mahdollisimman paljon tilaa.

Hengellisten liikkeiden kuuntelemista

Ignatiaaniseen hengellisyyteen kuuluu keskeisesti hengellinen erottelukyky (dicernment). Sillä tarkoitetaan sen kuuntelemista, mihin suuntaan erilaiset sisäiset liikkeet, kuten ajatukset, tunteet, kaipaukset, levottomuus, ilo ja rauha, ihmistä vievät.

Ignatius käytti tässä yhteydessä käsitteitä hengellinen lohdutus ja hengellinen lohduttomuus. Lohdutuksella ei tarkoiteta vain hyvää oloa. Se voi olla esimerkiksi lisääntyvää uskoa, toivoa ja rakkautta, sisäistä vapautta tai halua kääntyä kohti Jumalaa ja lähimmäistä. Lohduttomuus puolestaan voi näkyä sisäisenä sulkeutumisena, toivottomuutena tai liikkeenä poispäin elämästä.

Tunteita ei kuitenkaan tulkita yksinkertaisina Jumalan viesteinä. Niitä kuunnellaan, tutkitaan ja koetellaan. Vähitellen ihminen voi oppia tunnistamaan, mikä vie kohti suurempaa vapautta, rakkautta ja Jumalan yhteyttä.

Retriitti ja elämän valinnat

Ignatiaaniseen perinteeseen liittyy vahvasti myös päätöksenteko. Kun ihminen joutuu tärkeän valinnan eteen, kysymys ei ole vain siitä, mikä vaihtoehto tuntuu miellyttävimmältä. Rukouksessa voidaan kysyä: Mikä vie minua kohti Jumalaa? Missä voin rakastaa ja palvella paremmin? Mikä tekee minusta sisäisesti vapaamman?

Ignatiaaninen hengellinen erottelukyky ei anna helppoja tai varmoja vastauksia. Se tarjoaa tapoja kuunnella omaa elämää Jumalan edessä ja tehdä valintoja mahdollisimman vapaasti.

Katolisista juurista osaksi luterilaista retriittiperinnettä

Ignatiaaninen hengellisyys on syntynyt katolisessa kirkossa, ja Hengelliset harjoitukset kuuluvat erityisesti jesuiittojen hengelliseen perintöön. Nykyisin ignatiaanisia rukous- ja retriittikäytäntöjä harjoitetaan kuitenkin eri kirkkokunnissa ympäri maailmaa, myös luterilaisessa hengellisyydessä. Raamatun lukeminen ja kuunteleminen, rukous, armo ja kristityn kutsumus elää uskoa todeksi keskellä tavallista elämää ovat olennainen osa hengellisyyttä.

Ignatiaanista perinnettä ei tarvitse omaksua kokonaisena hengellisenä järjestelmänä. Sen rukoustavat, hengellinen ohjaus ja erottelun perinne voivat rikastuttaa kristillistä rukouselämää myös luterilaisessa yhteydessä.

Usein kysyttyä ignatiaanisesta retriitistä

Miten ignatiaaninen retriitti eroaa tavallisesta hiljaisuuden retriitistä?

Molemmissa hiljaisuudella, rukouksella ja levolla on tärkeä paikka.

Ignatiaanisessa retriitissä henkilökohtainen rukous ja hengellinen ohjaus ovat kuitenkin erityisen keskeisiä. Jokainen osallistuja kulkee omaa rukouksen polkuaan ja tapaa ohjaajaa säännöllisesti.

Yhteisiä virikepuheita voi olla vähemmän kuin monissa hiljaisuuden retriiteissä. Sen sijaan ohjaaja antaa henkilökohtaisesti rukousaineistoa retriitin aikana.

Mitä hengellisen ohjaajan kanssa puhutaan?

Ohjaajalle voi kertoa siitä, mitä omissa rukoushetkissä on tapahtunut: mikä kosketti, mikä tuntui vaikealta, missä oli rauhaa tai iloa, mikä jäi askarruttamaan tai mihin huomio yhä uudelleen palasi.

Tarkoituksena ei ole onnistua rukouksessa eikä kertoa ohjaajalle kaikkea omasta elämästään. Keskustelun keskiössä on oma kokemus rukouksesta ja Jumalan etsimisestä. Ohjaaja kuuntelee ja auttaa löytämään seuraavan askeleen.

Pitääkö osata käyttää mielikuvitusta rukouksessa?

Ei tarvitse. Mielikuvitukseen perustuva Raamatun mietiskely on yksi ignatiaanisen rukouksen tapa, mutta ei ainoa.

Ihmiset rukoilevat eri tavoin. Toiselle Raamatun kertomuksen kuvitteleminen on luontevaa, toiselle tärkeäksi tulee jokin sana tai lause, hiljainen läsnäolo tai kehollinen kokemus.

Rukouksessa ei tarvitse saada aikaan tietynlaista kokemusta.

Sopiiko ignatiaaninen perinne luterilaiselle?

Ignatiaaninen retriittiperinne on syntynyt katolisessa kirkossa, mutta sitä harjoitetaan nykyisin laajasti myös muiden kristillisten kirkkojen piirissä.

Luterilaisessa yhteydessä ignatiaanisia harjoituksia toteutetaan luterilaista uskoa ja jumalanpalveluselämää kunnioittaen. Perinteen katolisia juuria ei tarvitse häivyttää, mutta niitä voidaan lähestyä ekumeenisessa hengessä ja oman kirkon hengellisestä perinteestä käsin.

Kuinka pitkä ignatiaaninen retriitti on?

Ignatiuksen alkuperäiset Hengelliset harjoitukset muodostavat laajan kokonaisuuden, jonka täysi retriittimuoto kestää noin 30 päivää. Suomessa on viime vuosina toteutettu Hiljaisuuden ystävien koulutuksena versio, jossa 30 päivän jaksot jakautuvat kolmelle vuodelle.

Useimpien ensimmäinen ignatiaaninen retriitti on kuitenkin huomattavasti lyhyempi. Henkilökohtaisesti ohjattuja retriittejä voidaan järjestää esimerkiksi muutaman päivän tai kahdeksan vuorokauden mittaisina.

Hengelliset harjoitukset voidaan tehdä myös arjen keskellä pidemmän ajan kuluessa. Tällöin ihminen varaa päivittäin aikaa rukoukselle ja tapaa säännöllisesti hengellistä ohjaajaa.

Sopiiko ignatiaaninen retriitti ensimmäiseksi retriitiksi?

Voi sopia. Aikaisempaa kokemusta ignatiaanisesta rukouksesta ei tarvita, jos retriitti on tarkoitettu myös ensikertalaisille.

Henkilökohtainen ohjaus voi tehdä ensimmäisestä retriitistä turvallisen ja selkeän: kaikkea ei tarvitse tietää etukäteen, vaan rukouksen tapoja opetellaan vähitellen.

Mitä jos rukouksessa ei tapahdu mitään?

Sekin kuuluu rukoukseen. Ignatiaanisessa perinteessä rukouksen arvoa ei mitata voimakkailla kokemuksilla. Joskus rukous tuntuu merkitykselliseltä ja elävältä, joskus kuivalta, hajanaiselta tai tyhjältä.

Juuri tämän huomaaminen voi olla tärkeää. Retriitissä opetellaan kiinnittämään huomiota siihen, mitä todella tapahtuu – ilman että kokemuksen pitäisi olla tietynlainen.

Mikä ignatiaanisessa retriitissä on tärkeintä?

Ehkä yksinkertaisimmin sanottuna: Jumalan ja ihmisen kohtaamiselle annetaan aikaa. Hiljaisuus, Raamatun tekstit, rukous ja hengellinen ohjaus palvelevat tätä kohtaamista. Tarkoituksena ei ole suorittaa hengellisiä harjoituksia mahdollisimman hyvin, vaan tulla yhä vapaammaksi kuuntelemaan Jumalaa ja vastaamaan hänen kutsuunsa omassa elämässä.

Retriitistä palataan takaisin arkeen. Siksi ignatiaanisen hengellisyyden syvin kysymys ei ehkä ole vain se, mitä tapahtui hiljaisuudessa, vaan miten rukouksessa kohdattu voi saada muodon tavallisessa elämässä.