Hiljaisuuden retriitti KEHOLLA JA SIELULLA
Tervetuloa Enonkosken luostariin hieman tavallista pidempään Hiljaisuuden retriittiin syyskuussa. Tulopäivä on torstai ja lähtöpäivä sunnuntai, mikä mahdollistaa kaksi kokonaista päivää aikaa hiljentyä ja saada uusia voimia ja virikkeitä.
Tässä retriitissä huomioimme sekä sielun, mielen että kehon ja päivittäisistä neljästä rukoushetkestä kahdessa saa myös keho olla tavallista enemmän mukana. Perjantain virikepuheessa teemana onkin erilaiset tavat rukoilla ja lauantain virikepuheessa ja -hetkessä kerrotaan ylistystanssista ja osallistujilla on mahdollisuus myös kokeilla sitä.
Kehollisissa rukoushetkissä käytämme Tikvaa ja sekä Tikva että ylistystanssi sopivat kaiken kuntoisille ja liikkeet tehdään rauhalliseen tahtiin. Mitään ennakko-osaamista ei tarvita.
Tikva; tulee heprean sanasta Toivo. Se on fysioterapeutin kehittämä, kristilliseen arvopohjaan perustuva kokonaisvaltainen liikuntamuoto, joka yhdistää venyttelyn, kehonhuollon ja hiljentymisen. Tikva tasapainottaa kehoa, hoitaa mieltä, henkeä ja sielua rauhallisen musiikin ja raamatunlauseiden avulla.
Ylistystanssi; on luova liikuntamuoto. Siinä koko luotu olemus tekee tilaa Pyhälle ja asettuu vuorovaikutukseen Luojansa kanssa. Ylistystanssin kautta voi viestiä Jumalalle tärkeistä asioista ja osoittaa kiitollisuutta elämästä. Ylistystanssi on askelkuvioista vapaata tanssia, jossa käytetään usein suuria huiveja ilmaisun tehostamiseen itselle sopivalla tavalla.
Retriitin ohjaajina toimivat Ylistystanssi- ja Tikva-ohjaaja Daria Koskinen ja Hiljaisuuden retriitinohjaaja Hannele Kasslin-Pottier.
Retriittiin otetaan korkeintaan 8 osallistujaa. Yöpyminen yhden hengen huoneissa.