Hiljaisuuden liikkeen historiaa

Kristillisen hiljaisuuden liikkeen historia Suomessa odottaa vielä aihetta käsittelevien tutkimusten valmistumista. Jotain voidaan silti sanoa. Vaikutteet tulivat 1970-luvulla Ruotsin kirkon kautta, merimiespappien kautta Britanniasta ja myös Intiasta, jossa sairaalapastori Seppo Häyrynen opiskeli stipendiaattina Bangaloren teologisessa seminaarissa. Kirjailija Anna-Maija Raittilan kautta syntyi yhteys Ranskaan Taizén ekumeeniseen yhteisöön, yhteisön lauluihin ja rukouselämään.

Suomalainen hiljaisuuden liike on siinä suhteessa omaleimainen, että se on ensisijaisesti kirkollinen liike. Sen keskeinen pyrkimys on ollut hiljaisuuden retriittien juurruttaminen osaksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa. Tätä tarkoitusta on palvellut erityisesti retriitinohjaajien kouluttaminen. Liikkeen muista toimintamuodoista mainittakoon hengellisen kirjallisuuden ja muun julkaisutoiminnan edistäminen sekä osallistuminen hengellisen ohjauksen koulutuksen käynnistämiseen.

Toinen tärkeä hiljaisuuden viljelyä edistävä toimintamuoto alkoi hahmoutua samanaikaisesti edellä mainitun koulutustoiminnan rinnalla. Eri puolille Suomea alettiin perustaa hiljaisuuden keskuksia, retriittikeskuksia ja muita hiljaisuutta vaalivia yhteisöjä. Retriitti tulee englannin kielen sanasta ”retreat”, joka tarkoittaa vetäytymistä erilleen, takaisin päin. Hiljaisuuden retriitti tarkoittaa sitä että aikaa vietetään yhdessä vaieten.

Retriittitoiminnan käynnistyminen

Retriittitoiminta lähti liikkeelle 1970-luvun alussa. Se oli luonteeltaan kokeilevaa ja muotoaan etsivää. Toiminnan alkusysäys tuli Helsingin seurakuntien nuorisotyöstä, jossa haluttiin saada virikkeitä kirkon nuorisotyön vuositeemaan liittyvästä raamattumeditaatiosta. Tässä tarkoituksessa järjestettiin Helsingin seurakuntayhtymän nuorisotoimiston aloitteesta vuoden 1973 alkupuolella kaksi tapahtumaa nimellä ”hiljaiset päivät”. Ensimmäinen niistä pidettiin Nurmijärvellä Vantalassa ja toinen Porvoon lähellä Vekjärven Soltorpissa. Kolmas samantyyppinen tapahtuma toteutettiin Kirkon nuorisotyön keskuksen toimesta Espoon seurakuntienleirikeskuksessa Hvittorpissa vuonna 1975. Kirkon nuorisotyön aloitteesta järjestetyt ”hiljaiset päivät” antoivat monille Suur-Helsingin alueen seurakunnissa toimiville työntekijäryhmille kokemuksen yhteisöllisestä hiljaisuudesta. Kokemus loi pohjan toiminnan vähittäiselle laajenemiselle.

Soltorpin hiljaiset päivät oli tärkeä linkki suomenkielisen retriittitoiminnan ja Snoanin retriit- tikeskuksen tulevan yhteistyön kannalta. Lähinnä Porvoon hiippakunnan toimija, varatuomari Marga Ahlqvist oli osanottajana Soltorpin tapahtumassa. Hän toivotti myös suomenkieliset ret- riitit tervetulleiksi rakenteilla olevaan Snoanin retriittitaloon. Lähes kahdenkymmenen vuoden ajan Snoan toimi myös suomenkielisen retriittitoiminnan tukikohtana. Siellä pidettiin retriittejä ja sinne sijoittuivat toimintaa tukevat koulutus- ja neuvottelupäivät. Rukouksen ja hiljaisuuden päiviä alettiin pitää 1970-luvun lopulla seurakuntien ja järjestöjen leiri- ja kurssikeskuksissa. Niistä mainittakoon Espoon seurakuntayhtymän leirikeskus Hvittorp ja Lapuan hiippakunnan kurssikeskus Haapaniemi. Hiljaisuuden viljelyn leviämisen kannalta on erityisesti mainittava Kustavin Kuninkaantien kurssikeskuksessa vuonna 1977 järjestetyt rukouksen ja hiljaisuuden päivät kirkon keskusten henkilöstölle. Päivien valmistelutyöryhmän tavoitteena oli luoda osanottajille tilaisuus hiljentymiseen, mietiskelyyn ja rukoukseen kristillisen perinteen pohjalta. Lähettämässään kutsukirjeessä valmistelutyöryhmä liitti kirkossa viriämässä olevan hiljaisuuden viljelyn osaksi eri puolilla Eurooppaa ilmenevää kiinnostusta.

Hiljaisuuden päivien sekä rukouksen ja hiljaisuuden päivien nimellä tunnetut tilaisuudet laajenivat vähitellen kirkon työntekijöiden kokeilevista kokoontumisista myös seurakuntalaisia kokoavaksi työmuodoksi. Ensimmäisiä seurakuntaväelle tarkoitettuja retriittejä oli Tapiolan kirkkoherra Samuel Lehtosen aloitteesta järjestetty ”Rukouksen ja hiljaisuuden päivät eli todellisen retreatin viikonloppu” Espoon seurakuntien leirikeskuksessa Hvittorpissa syyskuussa 1979. Toiminta alkoi levitä hiljalleen Suur-Helsingin ulkopuolelle. Retriittitoiminnan organisoinnista, tiedottamisesta ja tapahtumien järjestelyistä vastasi aluksi pääsihteeri Seppo Häyrynen kirkon sairaalasielunhoidon keskuksesta. Kun toiminta edelleen laajeni, oli etsittävä muita vaihtoehtoja vastaamaan retriittitoiminnan käytännön järjestelyistä. 1970-luvun lopulla toimintaa johdettiin muutaman vuoden ajan Kustavin kirkkoherran pappilasta Vuokko ja Paavo Rissasen toimiessa vastuun kantajina.

Yhdistyksen perustaminen

Retriittiyhdistys Hiljaisuuden Ystävät ry:n perustava kokous pidettiin 22.10.1986 Helsingissä Norra svenska församlingin seurakuntasalissa. Kokouksen pitopaikalla on vertauskuvallista merki­ tystä. Toiminnan kannalta läheinen ja tärkeä yhteistyö ruotsinkielisen retriittitoiminnan kanssa säilyi kiinteänä varatuomari Marga Ahlqvistin kuolemaan, vuoteen1991 saakka. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja tehdä tunnetuksi hiljaisuuden viljelyä sekä retriittitoimintaa.

Yhdistys toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksen pohjalta ekumeenisessa hengessä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää retriittejä, retriitinohjaajakoulutusta, nykyään monipuolista hengellisen elämän ohjaajakoulutusta ja muuta toimintaa, joka pyrkii johdattamaan hiljentymiseen, raamattumietiskelyyn ja sisäiseen rukoukseen sekä siihen kristillisen teologian perinteeseen, josta nämä toiminnat ja korostukset nousevat.

Edelleen yhdistys rakentaa yhteyttä asiasta kiinnostuneiden kesken, harjoittaa julkaisu-, tiedotus-, tutkimus- ja opintotoimintaa sekä pitää yhteyksiä eri kirkkokuntien ja kristillisten yhteisöjen hiljaisuuden viljelyyn Suomessa ja muualla.

Toiminnan keskeisiksi osa-alueiksi muodostuivat suomenkielisen retriittikeskuksen aikaansaaminen, toiminnan organisoiminen ja kehittäminen, koulutus, tiedotus ja yhteyksien luominen, projektisihteerin toiminta, kotimaisten ja ulkomaisten yhteyksien solmiminen ja ylläpito.

Yhdistyksen projektisihteerinä toimin maaliskuusta 1990 aina kuolemaansa saakka (2.5.1999) dosentti Paavo Rissanen. Toiminnan alkuvuosina yhdistyksen voimavarat eivät riittäneet kokoaikaiseen palkanmaksuun. Kirkon tuen vakiintuminen ja jäsenmäärän kasvu mahdollistivat toimen muuttumisen myös taloudellisilta edellytyksiltään päätoimiseksi. Projektisihteerin rooli oli keskeinen toiminnan koossapitämisessä, koulutuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa, yhteysverkoston luomisessa sekä toiminnan vaatimaan teologiseen työskentelyyn paneutumisessa.

Paavo Rissasen työtä jatkoi toiminnanjohtajan tehtävässä Heikki Kotila vuodesta 2000. Häntä seurasi Mikko Peura vuodesta 2003. Mikko Peuran jälkeen yhdistyksen toiminnanjohtajana jatkoi Sirkka-Liisa Raunio vuoteen 2017, vuodesta 2017 Mika K. T. Pajunen ja vuodesta 2021 alkaen Juha Tanska. Yhdistyksen jäsenten yhdyssiteenä ja liikkeen informaatiokanavana on vuodesta 1986 toiminut jäsenlehti Hiljaisuuden Ystävät, jonka perustajana ja ensimmäisenä, pitkäaikaisena toimitussihteerinä toimi Tapani Erämaja. Tänään lehteä toimittaa yhdistyksen viestintä- ja koulutussihteeri Susanna Erätuli.

Hiljaisuuden liikkeen vakiintumisen aika

Yhdistyksen keskeisiin tavoitteisiin kuului sellaisen retriittikeskuksen löytäminen, jossa olisi riittävästi tilaa toiminnan sijoittamiseen. Ensimmäinen hanke Helsingin Kaupunkilähetyksen kanssa raukesi toimintakulujen rahoitusvaikeuksiin. Vuonna 1995 Helsingin Diakonissalaitos päätti muuttaa Karjalohjalle omistamansa Heponiemen tilan hiljaisuuden keskukseksi. Hiljaisuuden Ystävien projektisihteeri osallistui keskuksen suunnittelutyöryhmään. Diakonissalaitoksen luovuttua Heponiemestä vuonna 2021, uudeksi retriittipaikaksi löytyi Poitsilan kartano Haminassa vuodesta 2022 alkaen.

Poitsilan kartanokiinteistöä ja Jamilahden kansanopistoa ylläpitäneen, Karjalan rukoilevaisuutta edustaneen Karjalan, alun perin Sortavalan Evankelisen Seuran toiminta päättyi vuoden 2023 lopussa. Käytännön yhteistyötä oli rakennettu Evankelisen Seuran ja Hiljaisuuden Ystävien välillä vuodesta 2020 alkaen. Karjalan Evankelisen Seuran kartanokiinteistö Haminan Poitsilassa siirtyi vuoden 2023 alusta Hiljaisuuden Ystäville. Yhdistyksen ensimmäinen oma toimipaikka on tuonut uusia mahdollisuuksia yhdistyksen tehtävän toteuttamiseen, samalla ovat lisääntyneet yhdistyksen vastuut.

Via Silentiin – hiljaisen rukouksen luostariyhteisön vihkiäisiä vietettiin Poitsilan kartanon salissa juhlamessussa vappuviikonloppuna 2022. Saman viikonkonloppuna, jona Karjalan Evankelinen Seura päätti vuosikokouksessaan toimintansa loppumisesta ja Hiljaisuuden Ystävät vuosikokouksessaan Evankelisen Seuran hengellisen ja aineellisen perinnön sekä vastuiden vastaanottamisesta. Luostarin kotipaikka on Poitsilan retriittikartanon yläkerrassa. Kaksi kuukautta vuodesta Via Silentii viettää yhteisöelämää jossakin muussa Suomen retriitti ja yhteisötaloista.

Karjalan Evankeliselta Seuralta siirtyivät Hiljaisuuden Ystäville Saksasta Herrnhuti yhteisön luvalla myös Päivän Tunnussanan suomenkielisen laitoksen kustannusoikeudet. Päivän Tunnussana edustaa yhtenä osana hiljaisuuden liikkeen juuria ohjatessaan kristittyjä säännölliseen Raamatun lukemiseen.

Tänään Poitsilan retriittikartanossa kohtaavat Karjalan kannaksen kristillisyyden ja lännestä tulleen retriittiliikkeen perinteet. Anna-Maija Raittilan elämäntyön perintöä on vaalittu puolestaan erityisesti Sinapinsiemen ry:n toiminnassa.

Lähde: Seppo Häyrysen artikkeli Hiljaisuuden Ystävät -lehden 25-vuotis juhlanumerossa 3/2011.